Laukaan Vihtavuoren koulun oppilaat pääsivät aloittamaan elokuussa kouluvuoden uusissa tiloissa. Vanhat, ahtaat luokkatilat olivat vaihtuneet tilaviin ja toimiviin tiloihin, joissa on myös helppo hengittää.
– Vihtavuoren koulu tarvitsi lisää tilaa ja tietyt tilat olivat käyttöiän päässä. Purettava rakennus on valmistunut vuonna 1950 ja saneerattavat tilat ovat noin 30 vuotta vanhoja, rakennuttajainsinööri Jukka Vähäsöyrinki sanoo.
– Uusi rakennus sisältää koulutilat ja kirjaston, ja viereisessä uudessa rakennuksessa ovat liikunta- ja kuntosali. Osa oppilaista ja käyttäjistä siirtyy peruskorjattaviin tiloihin ensi syksynä. Myös kansalaisopisto toimii koulun tiloissa.
Hän jatkaa, että Vihtavuoren keskusta on saanut uuden tieviitankin. Se kertoo vihtavuorelaisille ja kaikille laukaalaisille Vihtavuoren kylän laajemmasta palvelutarjonnasta.
Rehtori Sami Varstalan mukaan ensimmäiset kommentit oppilailta ja henkilökunnalta uusin tiloihin tullessa liittyivät tilojen valoisuuteen ja hyvään ilmanvaihtoon.
– Olimme tiloissa, jotka ovat olleet hyvät silloin, kun ne on rakennettu. Entinen yläkoulu oli mitoitettu huomattavasti nykyistä pienemmälle oppilasmäärälle, Varstala toteaa.
– Täällä on ollut 6–8 luokkaa enemmän kuin alkuperäiset mitoitukset ovat olleet. Yksi esimerkki muutoksesta on, että ennen yläkoulussa oli viisi wc:tä ja nyt koulukeskuksessa on niitä noin 40.
Yksi tärkeimmistä uudistuksista on rehtorin mielestä opetustilojen muuntuvuus. Uudessa koulussa on perusluokkia ja lisäksi avattavia seiniä ja aulatilojen yhteydessä myös itseopiskelupaikkoja.

Koulun keskellä sijaitsevat opinportaat, jotka ovat oppilaiden aktiivisessa käytössä. Yksi esimerkki muuntojoustavuudesta on opinportaita vastapäätä oleva musiikkiluokka, josta saadaan seiniä siirtämällä nopeasti tila esiintyjille.
Hankkeen budjetti on noin 25 miljoonaa euroa ja kokonaislaajuus reilu 10 000 neliötä.

Vihtavuoren kirjasto lakkautettiin säästösyistä vuonna 2014. Nyt koulun päätyyn on saatu kirjasto, jossa on kolmena arkipäivänä viikossa palvelua, ja muulloin se on omatoimikirjasto.
– Asiakkaat ovat kiitelleet, että on hienoa, kun on taas kirjasto. Koulun kanssa yhteistyö on alkanut aktiivisena, Laukaan kirjastotoimenjohtaja Risto Heikkinen sanoo.
Myös rehtori kiittelee sitä, että kirjasto sijaitsee koulun kanssa samassa rakennuksessa.
Koulun tontin suuri ylpeydenaihe on tuhannen neliön liikuntahalli, jonka yhteydessä on kuntosali kaikkien kuntalaisten käyttöön.
– Liikuntahalli on todella iso normaalihalleista poiketen ja palvelee monia eri lajeja. Koripalloa pelataan mielellään parketilla, ja sille jää kenttä nykyiseen saliin. Kun miettii Keski-Suomea, näin monipuolinen ja laaja kenttä on harvassa paikassa. Kentän ympärillä on huomioitu esimerkiksi turva-alueet ja katsomo, Jukka Vähäsöyrinki sanoo.

Uusi nykyaikainen liikuntahalli on herättänyt kiinnostusta niin omassa kuin naapurikunnissakin. Laukaan vapaa-aikajohtaja Salla Turpeinen kertoo, että turnauksia on varattu noin 50 alkaneelle talvikaudelle. Varauksia on tehty varsinkin salibandy-, lentopallo- ja futsal-turnauksille.
– Tämä on kunnalle myös vetovoimatekijä. Tulevaisuudessa Vihtavuoressa on kaksi eri tyyppistä salia, mikä mahdollistaa paljon liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritapahtumia sekä muuta aktiivisuutta. Liikuntahalli ja uusi koulu ovat iso hyvinvointitekijä, Turpeinen sanoo.
Pitkällä aikajänteellä hyvät liikuntamahdollisuudet voivat nostaa myös laukaalaisen liikunnan ja urheilun tasoa.

– On tärkeää saada lapsille ja nuorille sellaista toimintaa, jolle ei aikaisemmin ollut mahdollisuutta. Esimerkiksi harrastesählyryhmälle on nyt omia vuoroja, jotka eivät ole mahtuneet aikaisemmin tiloihin. Ennen kuin ohjaaja ehti laittaa näkyville yhtään mainosta, ryhmät olivat täynnä. Tämä kuvaa sitä kysyntää, mitä on erityisesti harrastetoiminnalle, Salla Turpeinen sanoo.
Uusi koulu on iso muutos myös nuorisotyölle.
– Yhteistyölle löytyy ihan uusia paikkoja, kun ollaan koko ajan yhteydessä välkkänurkista ja tapahtumista lähtien, Salla Turpeinen toteaa.