Tanssin Aika -festivaalilla alkaa tänään uusi aika, sillä kaikki tapahtumat ovat kulttuuritalo Villa Ranassa yliopiston kampuksella. Festivaali järjestetään 16. kerran.
Viime vuonna syyskuun lopussa festivaali saatiin pidettyä juuri ennen koronarajoituksia. Jo alun alkaen järjestäjät joutuivat myymään paikkoja rajoitetusti, mutta tapahtumaa ei ehditty vielä kieltää kokonaan.
Tuottaja Katariina Hiukka kertoo, että tänä vuonna järjestäjillä oli alusta lähtien ajatus, että tapahtuma pystytään järjestämään vähintään samalla tavalla kuin viime vuonna.
– Nykyinen taiteellinen johtaja Janina Rajakangas haluaa teemoittaa voimakkaasti festivaalia, ja tänä vuonna se on nuoret. Varsinkin nuoret naiset ovat keskiössä. Se oli myös luontevaa, sillä nuoret ovat olleet aktiivisesti päättämässä ohjelmiston sisällöstä. Ohjelmistossa on myös kulttuurien moninaisuutta, ja mukana on esimerkiksi nuorten naisten tanssiryhmä monikulttuurikeskus Gloriasta.
Katariina Hiukka pitää hauskana yksityiskohtana sitä, että ohjelmistossa on useita teoksia, joiden tekijöillä on yhteyksiä Jyväskylään.
– Niitä kytköksiä ei ole haettu. Ilmiö osoittaa, että Jyväskylä on tanssikaupunki, jossa saa pätevää tanssin opetusta. Toki Tanssin Aikaan hakee oletettavasti ihmisiä, joilla on yhteyksiä Jyväskylään, mutta valinnat tekee Janina Rajakangas, jolla ei ole ollut aiempaa tanssillista yhteyttä Jyväskylään.
Katariina Hiukka aloitti festivaalin tuottajana vuonna 2018. Hän tottui vuosien aikana, että tapahtuma oli ripoteltu eri puolille kaupunkia.
– Tuntuu ihan hämmentävältä, että on yksi paikka, jossa Keski-Suomen Tanssin Keskus toimii. Olen joka päivä töihin tullessa niin onnellinen, että kulttuuritalo Villa Rana toteutui. Ennen meillä oli esimerkiksi festivaalin aikaan kova säätö monen käytännön asian vuoksi. Nyt täällä esimerkiksi hoitaa yksi teknikko taustatyön, vaikka meillä on ollut hyvät teknikot tähänkin mennessä. Myös kaikki käytännön asiat on helppo hoitaa ruokailusta lähtien.
Keski-Suomen Tanssin Keskuksella on käytössään Kino Auroran kanssa yläkerran sali, jossa on nouseva katsomo. Tanssijoita varten on saliin tehty joustolattia.
Oma vakituinen tila mahdollistaa myös sen, että tulevaisuudessa on Katariina Hiukan toiveena saada festivaalin yhteyteen koulutustoimintaa.
– Nykytanssia on paljon tarjolla ja tekijöitäkin on paljon. Katutanssilajit sekä erilaiset performing arts lajit ja niihin liittyvät kilpailut ovat todella suosittuja, ja toivon, etteivät ne vie nykytanssilta harrastajia. Nuoret haluavat kuitenkin tanssia omista lähtökohdistaan ja kaikki tanssi on arvokasta. Myös tanssin katsominen on tärkeää. Tanssista löytyy kaikille jotain, Hiukka sanoo.
Tanssin Aika -festivaali on 22.–25.9. Koko ohjelmisto on osoitteessa www.tanssinaika.fi.