Himoksen Jysäri muuttuu virallisesti kolmipäiväiseksi

Jysäri Festivaali Jämsän Himoksella kasvaa kolmepäiväiseksi. Jysäri koetaan ensi kesänä 2.–4. heinäkuuta. Suomen suurin tamppausmusiikkiin keskittyvä festivaali virallistaa torstain uudeksi esiintymispäiväksi.

– Torstai on kerännyt Megasuperturbo-bileidensä myötä aiemmin hyvän etkoilijamäärän, joten nyt on aika avata Himos Areenan lisäksi muutakin Himos Parkia jo päivä etukäteen. Jysäri teki kävijäennätyksen viime vuonna 17 000 kävijällä, joten ensi kesänä tehdään uusi kävijäennätys, tapahtuman tuottaja Jessica Toivonen kertoo tiedotteessa.

Jysäri Festivaalin itseoikeutettuna pääesiintyjänä nähdään ensi kesänä saksalainen elektronisen popmusiikin jättiläinen Scooter. Muita esiintyjiä ovat brittiläinen reggaerytmejä poppiin ja houseen yhdistelevä Heath Hunter, Calcutta (Taxi Taxi Taxi) -hitistään tunnettu ruotsalainen Dr Bombay sekä suurta suosiota Jysäri-yleisön keskuudessa nauttivat dj:t Matti Airaksinen ja Ice K.

Nelonen Media Live Oy on tapahtumatuotantoon erikoistunut yritys. Se tuottaa tapahtumia, festivaaleja ja konsertteja eri puolella Suomea. Nelonen Media Liven tuottamia festivaaleja ovat muun muassa Himos Juhannus, Iskelmä Festivaali, Suomipop Festivaalit Jyväskylässä ja Oulussa sekä Kuopiorock -festivaali. Nelonen Media Live on osa Sanoma-konsernia.

Lue lisää aiheesta