Jyväskylän on laatinut suunnitelman kaupungin liikuntaolosuhteiden parantamiseksi vuosina 2022–2030.
Kehittämisohjelmassa keskitytään kaupungin omiin uudisrakennus- ja perusparannushankkeisiin. Suunnitelman suurimpia hankkeita ovat uusi pesäpallostadion, täysimittainen jalkapallohalli ja katettu tekojää.
Pesäpallostadionin rakentaminen käynnistyy Hippokselle jo tänä vuonna. Jalkapallohallin rakentaminen ajoittuisi vuosille 2022–2023. Hallin paikkaa ei ole kerrottu, mutta Huhtasuo on vahva vaihtoehto. Katettu tekojää olisi Suomen ensimmäinen.
Suunnitelmaan sisältyy myös Harjun Stadionin peruskorjaus. Sen ajankohta voisi olla vuosina 2024–2025. Lisäksi suunnitelmassa mainitaan Laajavuoreen kaavailtu ympärivuotinen hiihtoreitti.
Jyväsjärven ympäri kiertävästä Rantaraitista ja sen varressa olevista ulkokuntoiluvälineistä on tulossa Suomen suurin kuntosali. Kokonaisuuden rakentaminen on jo käynnissä ja sen on määrä valmistua vuonna 2023.
Myös kaupungin ympäri kiertävä maastopyöräreitti on työn alla. Reitin on määrä valmistua niin ikään vuonna 2023.
Uusien avauksien lisäksi ohjelma sisältää myös vuosina 1970–1990 rakennetun liikuntainfran uudistamista ja peruskorjausta. Jyväskylällä on suunnitelman mukaan verrokkikaupunkja enemmän korjausvelkaa liikuntatiloissa.
Suunnitelman toteuttaminen vaatisi liikuntapalveluiden investointien kasvattamista nykytason 2–3 miljoonasta keskimäärin 4 miljoonaan euroon vuodessa. Suunnitelman kokonaiskustannus olisi noin 40 miljoonaa euroa. Kun huomioidaan myös uudisrakentaminen, kasvaa summa 100 miljoonaan euroon.
Suurimmat yksittäiset liikuntapaikkainvestoinnit, kuten pesäpallostadion, Harjun Stadion ja jalkapallohalli painottuisivat ohjelmakauden alkupuolelle. Hankkeisiin voisi saada arviolta miljoonia euroja valtion rahoitusta.
Suunnitelma toimii runkona vuosittain tarkentuvalle liikunnan investointiohjelmalle ja talousarviovalmistelulle. Päätökset liikuntainvestoinneista tekee kulttuuri- ja liikuntalautakunta, tiloista päättää Tilapalvelu ja tarvittaessa myös kaupunginhallitus ja -valtuusto. Suunnitelma etenee kulttuuri- ja liikuntalautakunnan käsittelyyn kesäkuussa.
Koko kehittämisohjelman voi lukea täältä.