Liikuntatiloista uhkaa tulla talvella pulaa Jyväskylässä. Maanantaina alkoi Hippoksen alakerran remontti, jossa korjataan sisäilmaongelmaisia tiloja. Remontti vei tiloja väliaikaisesti jääkiekkoilijoilta, mutta alakerran kuntosali, heittopaikka ja jalkapallotila jäävät kokonaan pois käytöstä.
Erityisesti kesälajien talviharjoittelupaikoille olisi kaupungissa kysyntää.
– Usealla seuralla olisi toiveita katetusta liikuntatilasta, myöntää liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen Jyväskylän kaupungilta.
Kaupungin näkökulmasta ongelmallista on se, että esimerkiksi jalkapallo tarvitsisi valtavasti tilaa eikä kaupungilla ole liikuntarakentamiseen varattuja tontteja. Toinen hankaluus liittyy siihen, että lämmitetylle tilalle olisi kiivain tarve arkisin kello 16–21, mutta päivisin käyttäjiä eli maksajia ei löytyisi yhtä helposti.
Harrastajamäärän perusteella jalkapallo on yksi Jyväskylän mahtilaji. Sillä tuntuu olevan myös suurin tarve tiloista. JJK:n edustusjoukkueen jalkapalloilijat pääsevät tammikuussa nurmelle harjoittelemaan, kun Vehkalammen ulkoharjoituskentälle saadaan lämmöt päälle.
– Vehkalammen katetut kentät ovat ensisijaisesti junioreiden käytössä, joten joudumme tyytymään meille jääviin vuoroihin. On hyvä, että nuorille raivataan vuoroja, mutta kärsijöinä ovat nuoret aikuisryhmät, jotka harjoittelevat tavoitteellisesti, kertoo JJK Jyväskylän ja Jyväskylän Pallokerhon myynnistä ja markkinoinnista vastaava Joni Vesalainen.
Usealla seuralla olisi toiveita katetusta liikuntatilasta.
Liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen, Jyväskylän kaupunki
Jalkapalloharrastajien olosuhteet Jyväskylässä eivät pitkän linjan urheiluvaikuttajaa miellytä. Loppuvuonna jalkapalloilijat joutuivat pettymään, sillä tarkentuneissa Hippoksen suunnitelmissa jalkapallon puitteet pyyhittiin pois.
Kaupungilla jalkapalloilijoiden ahdinko on tiedossa ja siihen etsitään ratkaisua.
– Kaupunki ja Palloliitto ovat kutsuneet seurat koolle laatimaan toimenpidesuunnitelmaa olosuhteiden kehittämiseksi, kertoo Jyväskylän liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal.
Tapaaminen on ensi viikolla.
Suunnitelmaa tehdään syksyllä laaditun liikuntaverkkoselvityksen pohjalta. Sahindalin mukaan suunnitelmaa laaditaan tiiviisti seuraavat pari kuukautta ja päätöksentekoon esityksiä on luvassa maaliskuussa.
– Suunnitelmassa on liikuntapaikkojen korjaustarpeita sekä tarvetta rakentaa kokonaan uusia liikuntaolosuhteita eri lajeille. Hippos ei suinkaan ole kaupungin ainoa kehittämiskohde, vaikka se keskeinen liikuntapaikkakeskittymä toki on.
Edustusjalkapalloa pelataan Jyväskylässä Harjun stadionilla. Harjun toinen merkittävä käyttäjä on Jyväskylän Kenttäurheilijat (JKU), joka on menestyksellä mitattuna myös Jyväskylän kirkkaimpia seuroja.
Yleisurheilijoiden ja jalkapalloilijoiden seurajohdot kaipaavat parannuksia ennen kaikkea Harjulle.
– Harjun kehittämisestä on piirustuksetkin tehty. Sinne voitaisiin rakentaa uusi pääkatsomo 2000 katsojalle sekä pukukoppitilat, jotka palvelisivat myös kuntourheilijoita, Vesalainen toteaa.
JKU:n hartain toive on Harjun tekniikan parantaminen. Kentän tekniikka on vanhentunutta, jos sitä ylipäätään on. Esimerkiksi tulostaulu joudutaan järjestämään erikseen kisoihin.
JKU:n nykyiseen käyttöön ja GB-kisoihin Harju riittää hyvin, mutta seuralla olisi rahkeita isompiinkin tapahtumiin.
– Olisimme valmiita seuraavalle tasolle järjestämään isompia kisoja, mutta olosuhteet kisajärjestäjänä kahlitsevat, muotoilee JKU:n toiminnanjohtaja Markku Koistinen.
Toimivan ja nykyaikaisen tekniikan lisäksi Harjulle tarvittaisiin myös JKU:n mielestä lisää katsomotilaa. Sen jälkeen Harjulla voitaisiin Koistisen mukaan järjestää esimerkiksi nuorten EM-kisat.
Myös Harju on kaupungin kehittämislistalla.
– Harju on yksi Jyväskylän keskeisiä liikuntapaikkoja ja maamerkki. Lähivuosina alueelle on tehtävä oma kehittämissuunnitelma. Olisi hienoa, jos viiden vuoden kuluttua sata vuotta täyttävällä Harjun stadionilla olisi peruskorjaus tehty ja siellä voitaisiin järjestää Kalevan Kisat, Sahindal sanoo.