Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kahdeksan vuoden hanke loppusuoralla – urheilijoille tuhannen neliön tilat ensi kesäksi

Jyväskylän Viitaniemeen nousee parhaillaan noin 1 000 neliömetrin kokoinen pukuhuone- ja huoltorakennus tekojään ja -nurmen käyttäjille.

Rakennukseen tulee pukuhuoneiden lisäksi toimistoja urheiluseuroille, kahvila sekä varastotilaa. Pukuhuoneita tulee viisi tavallista, yksi esteetön pukuhuone sekä kaksi pukeutumistilaa tuomareiden ja opettajien käyttöön.

Kahvion ja keittiön yhteydessä on monitoimitila, johon voidaan tarpeen mukaan ottaa kahvila-, neuvottelu- tai toimistokäyttöön tai vaikka verryttely- ja lämmittelytilaksi.

Toimistotiloja riittää arviolta kahden–kolmen urheiluseuran käyttöön. Yhteen toimistoon mahtuu 2–4 henkeä.

Nisulan montuksikin kutsutun Viitaniemen kentän uudistustyö on ollut pitkään vireillä. Hankesuunnitelma valmistui vuonna 2012 ja uusi tekonurmi saatiin 2013.

Vuosina 2018 ja 2019 kentän laidalle rakennettiin huoltorakennus, jossa on liikuntapaikan hoitajien toimisto- ja sosiaalitilat sekä paikka kentän huoltokoneille. Viime vuonna sen viereen valmistui uusi katsomo, johon mahtuu noin 400 katsojaa.

Kenttä laitettiin ensimmäisenä kuntoon.

Liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen

– Kenttä laitettiin ensimmäisenä kuntoon, jotta pelaaminen on mahdollista myös rakentamisen aikana. Toinen mahdollisuus olisi ollut rakentaa kaikki kerralla, mutta silloin tekonurmi olisi ollut kesän ja ainoa jääpallokriteerit täyttävä kenttä talven pois käytöstä, kertoo liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen Jyväskylän kaupungilta.

Viitaniemen liikuntatilojen kokonaiskustannus on neljä miljoonaa euroa. Siitä nyt rakenteilla olevan pukuhuone- ja huoltorakennuksen osuus on vajaat 2,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuus valmistuu kesäkäyttöön.

Kautensa viime viikon lopulla aloittanut Jyväskylän Seudun Palloseura JPS:n väki on tyytyväinen tilanteeseen.

– Meillä on tämän talven parakit väistötiloina ja ne toimivat hyvin. Varsinkin, kun tietää, millaiset tilat saadaan ensi kaudeksi, toteaa JPS:n joukkueenjohtaja Toni Laatanaho.

– Silloin on varmasti Suomen parhaat oheistilat jääpallo-osastolla, hän jatkaa.

JPS:n puheenjohtaja Pertti Helin mainitsee tervetulleena lisänä myös koti- ja vierasjoukkueen mahdollisuuden saunoa pelin jälkeen.

Alkaneeseen kauteen JPS:n miesten edustusjoukkue lähtee uusiutuneella kokoonpanolla.

– Ei kannata huolestua, jos ei vielä vuodenvaihteessa olla sarjakärjessä. Kevättä kohti noustaan. Joukkue on sellainen, että mitaleista taistellaan varmasti, Laatanaho lupaa.

Viitaniemen kenttä on kovassa käytössä. Pelkästään JPS:ltä riittää muutama joukkue jäälle joka ilta, muista käyttäjistä puhumattakaan. Myös yleisölle on varattu mahdollisuus kentän käyttöön. Yleisövuorot voi käydä tarkastamassa Jyväskylän liikuntapalvelujen verkkosivuilta.