Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Podcast | Presidenttiehdokas Harry Harkimo kertoo, mitä hän oppi yksinpurjehduksen aikana – kuuntele haastattelu tästä

Liike Nytin presidenttiehdokas Harry Harkimo kertoo Mediatalo Keskisuomalaisen Haluat siis presidentiksi? -podcast-sarjassa, mitä hän oppi itsestään purjehtiessaan yksin maailman ympäri, kun pisin etappi purjeveneessä oli 52 päivää.

Haluat siis presidentiksi? -podcast-sarjassa haastatellaan yhdeksän presidenttiehdokasta. Tätä ennen on julkaistu Mika Aaltolan (sit.), Sari Essayahin (kd.), Li Anderssonin (vas.), Jussi Halla-ahon (ps.), Pekka Haaviston (vihr.), Olli Rehnin (kesk.) ja Jutta Urpilaisen (sd.) haastattelut. Alexander Stubbin (kok.) haastattelu julkaistaan tammikuun alussa.

Ehdokkaiden haastatteluiden lisäksi tehdään erillisiä jaksoja, joissa kaksi ehdokasta keskustelee ulkopolitiikasta ohjelman juontajan Jaakko Tapanisen johdolla. Sarjan viimeisessä jaksossa vieraina ovat presidentinvaalien mahdolliselle toiselle kierrokselle osallistuvat kaksi ehdokasta.