Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Podcast | Presidenttiehdokas Pekka Haavisto kertoo, miksi hänen maailmankuvansa muuttui siviilipalveluksen jälkeen – kuuntele haastattelu tästä

Vihreiden tukema valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Pekka Haavisto kertoo Mediatalo Keskisuomalaisen Haluat siis presidentiksi -podcast-sarjassa, miksi ja miten hänen maailmankuvansa on muuttunut 1980-luvun siviilipalveluksen jälkeen. Kuuntele jakso yltä painamalla toisto-nappia.

Haluat siis presidentiksi -podcast-sarjassa haastatellaan yhdeksän presidenttiehdokasta. Tätä ennen on julkaistu Mika Aaltolan (sit.), Sari Essayahin (kd.), Li Anderssonin (vas.) ja Jussi Halla-ahon (ps.) haastattelut. Viimeinen ehdokashaastattelu julkaistaan tammikuun alussa.

Ehdokkaiden haastatteluiden lisäksi tehdään erillisiä jaksoja, joissa kaksi ehdokasta keskustelee ulkopolitiikasta ohjelman juontajan Jaakko Tapanisen johdolla. Sarjan viimeisessä jaksossa vieraina ovat presidentinvaalien mahdolliselle toiselle kierrokselle osallistuvat kaksi ehdokasta.