Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kulttuuriluotseista saa seuraa vaikkapa museoihin, teatteriin tai konserttiin

Viime vuonna luotsauksia oli Jyväskylässä yli 300 ja luotsattavia melkein 800.

Jyväskylän taidemuseon nyt jo eläköitynyt museolehtori Sirpa Turpeinen sai idean kulttuuriluotsitoimintaan vuonna 2006. Kulttuuriluotsitoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa luotseiksi koulutetut henkilöt lähtevät seuraksi erilaisiin kulttuurimenoihin. Kulttuuriluotsi ei toimi oppaana vaan seurana ja vertaisena, jonka kanssa voi halutessaan vaihtaa ajatuksia. Toiminnan tavoitteena on lisätä kulttuurin saavutettavuutta ja tarjota kulttuurikokemuksia kaikille. Sittemmin konsepti on levinnyt Jyväskylästä jo yli 20 paikkakunnalle.

Luotsitoiminnalla halutaan madaltaa kynnystä lähteä kulttuurin pariin. Viime vuonna luotsauksia oli Jyväskylässä yli 300 ja luotsattavia melkein 800. Kuka tahansa tukea tai seuraa kaipaava voi tehdä luotsauspyynnön, ja koordinaattori välittää sen eteenpäin luotseille. Pyyntö on hyvä tehdä noin kaksi viikkoa ennen tapahtumaa tai menoa.

– Luotsi ja luotsattava kohtaavat yleensä tapahtumapaikalla. Museovierailut ovat luotsin kanssa maksuttomia, mutta esimerkiksi konserttiin tai teatteriin luotsattava maksaa oman lippunsa normaalisti, Koskinen kertoo.

Kohteissa voi käydä joko kahdestaan luotsin kanssa tai maksimissaan viiden henkilön ryhmänä. Luotsista voi saada seuraa myös erilaisille kulttuurikävelyille. Lisäksi luotsia voi pyytää esittelemään muistelusalkkua ryhmille tai yksittäiselle henkilölle. Salkku on keino tuoda kulttuuria myös sellaisten ihmisten luo, jotka eivät pysty vierailemaan museoissa esimerkiksi korkean ikänsä tai huonon liikkumisensa vuoksi.

Ikääntyneet ovat suurin kohderyhmä luotsattavissa, mutta luotsauspyyntöjä tulee monenlaisilta seuraa tai tukea kaipaavilta ihmisiltä, luotsattavina on ollut muun muassa mielenterveyskuntoutujia ja maahanmuuttajia. Kulttuurin helpomman saavutettavuuden kautta pyritään lisäämään myös ihmisten sosiaalisia kontakteja.

Joitakin ihmisiä jännittää mennä ensimmäistä kertaa esimerkiksi kuntosalille. Samalla tavalla museokäyntikin voi jännittää.

Ida Rasi

Vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Ida Rasi kertoo, että joillekin kulttuurimenoon osallistuminen luotsin kanssa voi olla jopa syy poistua kotoa. Kulttuuriluotsin seura voi toisinaan ehkäistä syrjäytymistä ja auttaa laajentamaan elämänpiiriä.

– Joitakin ihmisiä jännittää mennä ensimmäistä kertaa esimerkiksi kuntosalille, kun ei ennakkoon tiedä miten siellä tulisi toimia. Samalla tavalla museokäyntikin voi jännittää, joten voi olla helpompi lähteä uuteen paikkaan luotsin kanssa kuin yksin, Rasi kuvailee.

Parhaimmillaan luotseja on ollut Jyväskylän alueella toista sataa, tällä hetkellä heitä on reilut 80. Valtaosa jyväskyläläisistä kulttuuriluotseista on työelämän lopettaneita naishenkilöitä, joita yhdistää kiinnostus kulttuuriin. Monet luotsit ovat suorastaan kulttuurin suurkuluttajia.

Kulttuuriluotsit Ulla Aarnio ja Anna-Kaisa Jaala kokevat saavansa vapaaehtoistoiminnasta paljon irti. Luotsina he pääsevät tutustumaan monipuolisesti paikallisiin kulttuuritapahtumiin ja tapaamaan erilaisia ihmisiä. Luotsitoiminta on yhteisöllistä, ja luotsit järjestävät keskenään esimerkiksi kulttuuriretkiä muille paikkakunnille. Mielekäs vapaaehtoistyö kulttuurin ja samanhenkisten ihmisten parissa tarjoaa sisältöä arkeen.

– Kun jäin eläkkeelle, halusin heti lähteä mukaan kulttuuriluotsitoimintaan. Luotsina toimiminen on avannut minulle ihan uusia maailmoja, Aarnio iloitsee.

Jaala kertoo oppineensa luotsina valtavasti uutta, hän on päässyt muun muassa mukaan ideoimaan ja rakentamaan näyttelyä. Historiaan ja kulttuuritarjontaan tutustuminen on saanut Jaalan katsomaan omaa kotikuntaansa ihan uudella tavalla.

– Tuntuu, kuin olisin rakastunut Jyväskylään kaupunkina, Jaala sanoo hymyillen.

Jyväskylän luotsitoiminta siirtyi viime vuoden alkupuolella kaupungin alaisuudesta Keski-Suomen Yhteisöjen Tuelle Kansalaistoiminnankeskus Mataraan. Kulttuuriluotsitoimintaa koordinoiva KYT ry:n vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Leila Koskinen kertoo, että syynä muutokselle ovat säästötoimenpiteet, mutta kaupunki tukee toimintaa yhä rahallisesti.

Kulttuuriluotseja voi tiedustella numerosta 050 312 5315 tai sähköpostilla leila.koskinen@kyt.fi.