Hautojen hoito on tauolla niin kauan kunnes kivi on oikaistu.
Jyväskylän seurakunta on merkinnyt kallellaan olevat hautakivet varoitusnauhalla kaikilla hautausmaillaan. Toiveena on, että omaiset huomaisivat merkinnän ja tilaisivat kivelle suoristuksen.
– Täällä on aika isojakin vaarallisia hautakiviä, ja pienikin kivi painaa yli sata kiloa. Tiedossani on muutamia tapauksia, joissa käsi tai jalka on jäänyt kiven alle, Vanhan hautausmaan työnjohtaja Liisa Kontunen kertoo.
Viime vuonna vaaralliset hautakivet merkittiin pelkillä kylteillä. Sekin tuotti Kontusen mukaan tulosta: hän arvioi, että ainakin puolet merkityistä kivistä suoristettiin. Myös tänä vuonna kivien yhteydessä on kyltti, jossa kerrotaan, miten toimia varoitusnauhan huomattuaan.
– Paikalliset kiviliikkeet, jotka toimittavat hautakiviä, myös oikaisevat niitä. Tietysti itsekin voi kokeilla, jos on pieni hautakivi – meiltä saa lainaksi kottikärryä, rautakankea ja hiekkaa, kun ottaa yhteyttä hautausmaiden työnjohtajiin.
Seurakunta ei istuta kukkia hoitamilleen haudoille, jos haudalla on kaatumisvaarassa oleva kivi. Haudan hoito aloitetaan, kun hautakivi on oikaistu.