Nuorten harrastajien määrä on vähentynyt. Syyksi epäillään ajokorttilakia.
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely on varma kevään merkki maalis–huhtikuun vaihteessa. Hipposhallissa järjestettävä tapahtuma vaatii tänä vuonna hieman erityisjärjestelyjä, sillä alueella on käynnissä Hipposkeskuksen rakennustyömaa.
Työmaan vuoksi käytössä ei ole edellisvuosien tapaan esimerkiksi vanhan pesäpallokentän pysäköintipaikkoja. Sen sijaan yleisön käytössä on Hippoksen alueen muita pysäköintipaikkoja, kuten jäähallin paikat, tenniskenttien kohdalle tehdyt pysäköintipaikat sekä Valmetin pysäköintipaikkoja.
Moottoriklubi on lisäksi sopinut, että torstaihin mennessä ennakkoon ostetut liput toimivat meno-paluulippuina Jyväskylän joukkoliikenteessä.
– Linkin aluehan kattaa nykyään myös naapurikuntia. Ennakkolipulla pääsee tänne Laukaasta, Muuramesta, Petäjävedeltä, Hankasalmelta ja Toivakasta, muistuttaa tapahtuman järjestävän Jyväskylän Moottoriklubin puheenjohtaja Jari Kielinen.
Eri asia on, kuinka itse ajamaan tottunut moottoripyöränäyttelyn yleisö tarttuu tarjoukseen.
– Ainakin tapahtuman 180 talkoolaista saavat tulla Linkillä, Kielinen toteaa.
Yleisön ei tarvitse huolehtia pysäköinnistä ja rakennustyömaista, sillä paikalla on liikenteenohjaus auttamassa.
– Viimeisin tieto käytössä olevista pysäköintipaikoista kannattaa katsoa meidän verkkosivuiltamme, Kielinen vinkkaa.
Tämän kevään näyttely on järjestyksessään 33. Vakiintunut tapahtuma tunnetaan laajasti vieraiden ja näytteilleasettajien keskuudessa. Edellisvuosien perusteella Hipposhalliin odotetaan 6 000 kävijää.
– Tänä vuonna paikalla on ennätykselliset 57 näytteilleasettajaa. Tämä on koettu hyväksi tapahtumaksi alan toimijoiden keskuudessa. Kyselyjä tuli nytkin aivan uusilta toimijoilta, sanoo Moottoriklubin hallituksen jäsen ja tapahtuman markkinoinnista vastaava Seppo Kankainen.
Tapahtuman vetonaula on vuodesta toiseen keskeisten merkkien uudet moottoripyörät. Suosittu on myös varusteiden kirpputori. Tapahtumassa on myynnissä myös käytettyjä moottoripyöriä.
Ohjelmassa mainitussa muotinäytöksessä malleina toimivat Moottoriklubin jäsenet, jotka esittelevät ajovarusteita.
– On saatu hyvää palautetta siitä, että mallit ovat eri kokoisia ja eri ikäisiä motoristeja eikä samalla muotilla veistettyjä palkattuja malleja, Kankainen kertoo.
Nuorten harrastajien määrä on viime vuosina vähentynyt. Kielinen arvelee, että osasyyllinen ilmiöön on ajokorttilain uudistus.
– Moposta siirrytään suoraan autoon, kun ajokortin voi saada jo 17-vuotiaana. Silloin jää kevarivaihe (kevytmoottoripyörä) välistä eikä innostuta moottoripyöräilystä.
Nuorta väkeä tapahtumaan houkutellaan yhteistyöllä mopomiittejä järjestävän JKL Miitin kanssa. Nuorten kanssa näyttelyyn valitaan noin 100 rakennettua mopoa.
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely Hipposhallissa 21.–22.3. Tapahtumaan on pääsymaksu. Lisätietoa järjestäjän verkkosivuilta jmkry.fi