Kaupunki, hyvinvointialue ja kaupan toimijat toimittivat yhteisen vetoomuksen eduskuntaan.
Jyväskylän kaupunki on toimittanut eduskunnalle vetoomuksen energiajuomien myynnin rajoittamiseksi alle 15-vuotiaille. Vetoomuksessa kehotetaan eduskuntaa käynnistämään lainvalmistelu myynnin rajoittamiseksi viipymättä.
Helmikuun lopussa toimitetun vetoomuksen ovat allekirjoittaneet kaupungin ohella Kesko Itä- ja Keski-Suomi, Osuuskauppa Keskimaa, Lidl Keski- ja Pohjois-Suomi sekä Keski-Suomen hyvinvointialue.
Nykyinen lainsäädäntö ei rajoita energiajuomien myyntiä lainkaan. Energiajuomien käyttö on kasvanut viime vuosina selvästi sekä valtakunnallisesti että Jyväskylässä.
Vetoomuksen taustalla ovat Jyväskylän kaupungin käymät keskustelut isojen kaupparyhmien kanssa. Kaupunki lähestyi kauppoja keskustellakseen, olisiko mahdollista sopia Jyväskylän alueelle yhteiset ikärajat kauppojen myymille energiajuomille.
– Yhteisessä tapaamisessa kaupparyhmien edustajat eli vetoomuksen allekirjoittajat totesivat, että selkeintä olisi, jos lainsäädäntöön tulisi ikäraja. Tällöin kaikki toimijat, niin isot kaupparyhmät kuin pienemmätkin toimijat, noudattaisivat selkeitä pelisääntöjä, kertoo kaupungin kansliapäällikkö Heli Leinonkoski.
Vetoomuksen valmistelun tukena on ollut asiantuntijoita myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä Jyväskylän yliopistosta.
Norja kielsi viime syksynä energiajuomien myynnin lailla alle 16-vuotiaille.
Jyväskylän kaupungin ehkäisevän päihde- ja väkivaltatyön koordinaattori Ella Lounaston mukaan Jyväskylä ei sinänsä eroa energiajuomien käytön kasvun kehityksessä muista kaupungeista. Muualla maassa kasvu on ollut jopa suurempaa kuin täällä.
Silti vetoomuksen tekemiseen päädyttiin juuri Jyväskylässä, sillä Lounasto korostaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin olevan Jyväskylän kaupungille tärkeä asia.
– Kaupungin uudessa strategiassa nuoret on nostettu yhdeksi kärjeksi, mikä tarkoittaa konkreettisia toimia nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Koimme tilanteen vaativan ripeitä toimenpiteitä, Lounasto toteaa.
Vetoomuksessa sopivaksi kansalliseksi ikärajaksi energiajuomien myynnille on esitetty 15 ikävuotta. Lounaston mukaan tämä perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositukseen, jonka mukaan vähittäiskauppiaiden tulisi rajoittaa energiajuomien myynti yli 15-vuotiaille.
– Ikärajoissa on kansainvälisesti suuria eroja. Osassa maita ikäraja on 16 vuotta, osassa 18 vuotta. Suomessa ja Ruotsissa on noudatettu 15 vuoden suositusta, Lounasto kertoo ja viittaa joidenkin kaupparyhmien noudattamiin, vapaaehtoisiin käytäntöihin.
Esimerkiksi Keskimaalla oli aikaisemmin käytössä myyntirajoitus, jonka mukaan energiajuomia ei myyty alle 16-vuotiaille. Se muutettiin suositukseksi noin vuosi sitten.
Pohjoismaista Norja kielsi viime syksynä energiajuomien myynnin lailla alle 16-vuotiaille. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee jopa 18 vuoden ikärajaa.
– Lopullinen ikäraja on varmasti hyvä määritellä kansallisessa asiantuntijatyössä, mutta välttämätöntä on, että asiasta säädetään laki viivytyksettä.
Myös kaupungin nuorisopalveluissa ja kouluissa on havahduttu energiajuomien lisääntyneeseen käyttöön, joka on osalla lapsista ja nuorista päivittäistä ja hyvin runsasta. Erityinen huoli kohdistuu peruskouluikäisiin lapsiin, joilla ei ole kykyä arvioida energiajuomien käyttöön liittyviä riskejä.
Kofeiininsaannin turvallista raja-arvoa ei ole pystytty määrittämään luotettavasti lapsille ja nuorille. Turvalliseksi arvioitu kofeiinimäärä on 3 milligrammaa painokiloa kohden päivässä – määrä ylittyy esimerkiksi 40-kiloisella jo yhdestä pienestä 0,33 litran tölkistä.
Kaupungin nuorisotiloilla onkin käynnissä maaliskuun ajan jälleen Möfötön maaliskuu -kampanja, jonka tavoitteena on kannustaa nuoria ja nuorisotyöntekijöitä vähentämään tai lopettamaan energiajuomien käyttö kuukauden ajaksi. Maaliskuun ajan nuorisotiloilla energiajuomien nauttiminen on kielletty eikä juomia saa tuoda tiloihin. Energiajuomien vaikutuksesta jaksamiseen ja terveyteen käydään ohjaajien johdolla myös keskustelua. Nimitys Möfö viittaa Megaforce-energiajuomaan, joka on nuorten keskuudessa erityisen suosittua.