Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elävää musiikkia | Naistenpäivän konsertteja ja pianokilpailun finaali

Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailun kansainväliset finaalit kuullaan Jyväskylä Sinfonian säestäminä keskiviikosta torstaihin 4.–5. maaliskuuta Paviljongin Encore-salissa. Molempina päivinä kello 18 alkavissa orkesterifinaaleissa ympäri maailman tulevat finalistit esiintyvät kapellimestari Jaan Otsin johdolla.

Finaalilähetyksiä voi seurata myös Gradian tuottaman striimin kautta.

Showbändi The Dick Hawks 30 vuotta: Kulttibändi The Dick Hawks juhlii 30-vuotissyntymäpäiväänsä naistenpäivän aattona, lauantaina 7.3. Ylä-Ruthin keikalla kello 21. Bändin historia on vitsikäs: kun vuonna 1996 jyväskyläläinen Jazz Bar halusi naistenpäivän keikalle naisista koostuvan yhtyeen, yhtä iltaa varten naiset perustivat bändin, johon valitsivat instrumenteikseen tuolloin mahdollisimman huonosti hallitsemansa bändisoittimet. Yleisö tästä kuitenkin vain innostui.

Nykyään bändi on vauhdikas ja menevä bilebändi, jonka musiikin bonuksena saa hyviä juttuja. Yhtye esittää omia biisejään, ja omat laulunsa ovat saaneet muun muassa miestenpäivä, poliisit, sukkahousut, yleiskoneet ja apinat.

Naistenpäivän konsertti: Naisen monet kasvot -konsertti kuullaan naistenpäivänä 8.3. kello 15 Palokan Pelimannitalolla. Naistenpäivän konsertti juhlistaa naisia musiikissa. Konserttikokonaisuudessa kuullaan muun muassa Liza Lehmannin, Clara Schumannin ja Lili Boulangerin liedejä sekä merkittäviä mezzosopraano- ja alttoaarioita oopperaklassikoista. Esiintyjinä mezzosopraano Marissa Kalmbach, altto Mia Paananen ja pianisti Eliisa Suni.