Kalevan kisojen 2026 viestintäpäällikkö Arvo Vuorela, mihin menoihin aiot osallistua?
Nyt eläkeläisenä vapaa-aikaa on enemmän, vaikka teenkin yhä pieniä tapahtumatyyppisiä töitä. Tykkään läskipyöräillä ja pitää kuntoa yllä maisemien vaihtuessa. Asun Palokkajärven tuntumassa, josta pystyy kätevästi tekemään joko yhden, kahden tai kolmen järven pyörälenkin. Kävely on minulle liian hidasta, pyöräillessä on sopiva vauhti.
Tuleva kesä on Jyväskylässä kova tapahtumakesä, kun SM-ralli järjestetään kesäkuussa pitkästä aikaa paikkakunnalla ja Jyväskylän huipputuote eli MM-ralli täyttää 75 vuotta. Olen ollut tekemässä Ralliradiota vuodesta 1985 lähtien. Harjulla puolestaan on tulossa stadionin remontin valmistuminen, satavuotisjuhlat sekä Kalevan kisat.
Olen käynyt useana vuonna Suomipop-festareilla. Tapahtuma on vähän alkanut toistaa itseään, joten ehkä tänä vuonna hankin kolmen päivän lipun sijasta yhden päivän lipun, jos ohjelmistossa on jotain uutta ja kiinnostavaa. Jyväskylän Kesä on kulttuuritapahtuma, jota olen seurannut vuosikausia, Lounaispuistossa on usein hyviä konsertteja.
Jyväskylä Sinfonian Kvartetti-sarjalipulla pääsee osallistumaan neljään esitykseen. Niissä orkesteri pääsee irrottelemaan vierailijoiden kanssa. Käyn mielelläni myös teatterissa ja odotan teatteritalon remontin valmistumista. Aalto2-museokeskuksen uudistus on lisännyt paikan vetovoimaa.
Jotenkin tapahtuma lässähti.
Mikä tapahtuma yllätti?
Juha Hurmeen ohjaama Seitsemän veljestä Jyväskylän kaupunginteatterissa oli positiivinen yllätys. Minimalistisen erikoinen näytelmä oli sovitettu jääkiekkokaupungin henkeen.
Päijänteen rannalla sijaitseva Juurikkasaari on yllättänyt kehittymällä hienoksi tapahtumapaikaksi, jossa voi nauttia musiikkielämyksiäkin.
Odotin ennakkoon MuseoFestiä, joka oli ideana hirveän hyvä, mutta jotenkin tapahtuma lässähti. Iloinen yllätys tosin oli, että sain ostettua tapahtumassa vanhojen kalusteiden poistotorilta pari Aallon satulatuolia, jotka aion kunnostaa itse.
Mikä tapahtuma jäi välistä?
Gettomasan konserttiin Hippoksen pesäpallostadionille myytiin 8 000 lippua, mutta itse en kerennyt saada lippua. Oman kylän räppikuningas olisi ollut hauska nähdä!
Välillä suunnittelen menoni paljon etukäteen, koska isompien konserttien liput saattavat tulla myyntiin jo vuotta aiemmin. Joskus osallistun tapahtumiin lyhyellä varoitusajalla, esimerkiksi stand up -keikoille tulee välillä lähdettyä yllättäen.
Mitä onnistunut tapahtuma voi tarjota?
Eläydyn tapahtumiin, ja hyvin tehty tapahtuma vie mennessään. Kulttuuri on minulle henkistä voimavaraa tai polttoainetta. Menoilla on myös sosiaalinen funktio. Olemme vaimoni kanssa molemmat kulttuurin suurkuluttajia, ja meillä on sama maku. Joskus osallistun tapahtumiin myös ystäväporukalla.
Minne menet -jutuissa paikalliset kertovat menoistaan ja mieleenpainuvista tapahtumista.