Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Fretit purevat, haisevat ja sotkevat – ja ovat silti niin rakkaita lemmikkejä

Tiina Laitisen utelias ja leikkisä frettikaksikko ulkoilee valjaissa ja herättää vastaantulijoissa usein ihmetystä.

Tiina Laitisen kotona vipeltää kaksi frettiä. Neponen on kolmevuotias, Pablolla on ikää puoli vuotta. Laitinen kuvailee frettejä uteliaiksi, seurallisiksi ja leikkisiksi eläimiksi.

– Fretit ovat oppivaisia, mutta ne ovat myös itsepäisiä, eikä niillä ole miellyttämisenhalua, Laitinen kertoo.

Fretti on hilleristä kesytetty näätäeläin. Laitista kiehtoo lajin eksoottisuus. Hän muistuttaa, että täysin helppo lemmikki fretti ei ole, ja hankinta vaatii tarkkaa perehtymistä lajin vaatimuksiin.

– Fretti on aktiivinen eläin, joka ei sovellu häkkiin. Frettikodissa riittää siivoamista, ja omistajan täytyy sietää tietynlaista kaaosta, Laitinen kuvailee.

Laitinen kannustaa tutustumaan Frettiliiton nettisivuihin ja vierailemaan frettitaloudessa. Frettien vahva ominaistuoksu jakaa mielipiteitä.

– Jotkut eivät voi sietää fretin hajua ja toiset taas pitävät siitä. Ominaistuoksuun tutustuminen on yksi syistä, miksi kehotan vierailemaan frettitaloudessa, Laitinen vinkkaa.

Fretit ovat lihaa syöviä petoeläimiä. Laitisen fretit syövät raakaruokaa, kuten kanaa, pakastehiiriä ja -tipuja.

– Freteille on tyypillistä piilottaa ruokaa, joten välillä lihaa löytyy kotoa yllättävistä paikoista, Laitinen naurahtaa.

Frettien luovutusikä on kahdeksan viikkoa. Laitinen sanoo, että heti pienestä alkaen tulee aloittaa purukoulutus, jolla karsitaan ihmisen näykkiminen ja pureminen. Myös sisäsiisteyskoulutus aloitetaan pentuna.

Välillä lihaa löytyy kotoa yllättävistä paikoista.

Tiina Laitinen

Laitisen fretit tekevät tarpeensa pellettilaatikkoihin. Hän toteaa, että vaikka fretin opettaa sisäsiistiksi, vahinkojakin sattuu.

Laitinen pitää tärkeänä asunnon tekemistä turvalliseksi freteille. Uteliaat eläimet tunkeutuvat mielellään pieniinkin koloihin, joten sellaiset tulee tukkia kotoa.

Fretit saattavat paikkoja tutkiessaan myös syödä esineitä, joten esimerkiksi korvatulpat ja hiuspompulat tulee pitää niiden ulottumattomissa tai seurauksena voi olla suolitukos. Fretti on Suomessa melko harvinainen lemmikki, ja Laitinen on huomannut, ettei kaikilla eläinlääkäreillä ole kokemusta frettien hoidosta.

Fretti pärjää ainoana lemmikkinä, mutta sosiaalisena eläimenä se hyötyy lajitoverin seurasta.

Keskenään fretit painivat ja leikkivät tavoilla, joita ihminen ei niille voi tarjota. Laitisen kotona asustaa myös neljä kissaa.

Hän sanoo, että kissat ja fretit tulevat keskenään hyvin toimeen, vaikkeivät olekaan ylimpiä ystäviä. Laitinen arvelee, että jos eläinten välille tulisi tappelu, kissa perääntyisi ensin.

– Koiratalouteenkin fretti voi sopia, jos koiralla ei ole voimakasta metsästysviettiä. Kanien kanssa frettiä ei voi pitää samassa taloudessa, sillä kanit ovat fretin luontaista ravintoa ja tilanne stressaisi sekä kaneja että frettejä. Fretti ei välttämättä sovellu perheeseen, jossa on pieniä lapsia, sillä jotkut fretit ovat herkempiä puremaan, Laitinen pohtii.

Fretit nukkuvat paljon, jopa 18 tuntia vuorokaudessa, mutta hereillä niillä riittää vauhtia.

Laitinen sanoo, että vaikka kyseessä on hämäräaktiivinen laji, fretit sopeutuvat omistajansa rytmiin.

Fretit tarvitsevat sisälle monipuolista puuhaa ja aktivointia, Laitisen kokemuksen mukaan parhaat leikit syntyvät perinteisillä kissanleluilla.

Laitisen fretit käyvät myös ulkona valjaissa ympäri vuoden, ainoastaan kaikista kovimmilla pakkasilla ja helteillä ulkoilut jäävät väliin. Useimmiten hän suuntaa lemmikkiensä kanssa läheisen metsän poluille.

– Avarilla paikoilla, kuten nurmialueilla, fretille tulee helposti suojaton olo. Myös liikenteen äänet ja pyöräilijät saattavat säikyttää fretin, Laitinen kertoo.

Harvinainen lemmikki herättää vastaantulijoiden huomion lähes joka kerta ulkoillessa.

Toisinaan joku tulee kyselemään, että mikä eläin Laitisella on valjaissa. Välillä frettejä luullaan jyrsijöiksi.

– Kerran vähän matkan päässä ollut lapsiporukka huudahti että katsokaa, tuolla ulkoilutetaan maaoravaa, Laitinen sanoo hymyillen.

Laitinen pitää siitä, että frettien kanssa voi myös harrastaa. Hän käy frettinäyttelyissä ja on osallistunut myös lemmikkimessuille.

– Jotkut harrastajat ovat käyneet esittelemässä frettejään koululuokille. Itse olen miettinyt, että frettejä voisi käydä näyttämässä vanhuksillekin, Laitinen ideoi.