Suur-Jyväskylän Lehden jakelumäärä vähenee tänä vuonna. Vuodenvaihteessa lehden jokakotijakelu loppui Korpilahdella, Ruokkeella ja Puuppolassa.
Lisäksi jakelua karsitaan haja-asutusalueilta. Jakeluyhtiö SSM:n jakelupiireissä osaan haja-asutusalueista kuuluu myös tiiviimpiä asuinalueita. Siksi jakelu vähenee myös Palokassa Savulahden alueelta, Vaajakoskella Kivilammen ja Janakan alueilta sekä Keljossa Kauramäen alueelta.
Jokakotijakelun karsimisen vuoksi lehtiä lisätään jakelutelineisiin muun muassa Korpilahdella, Palokassa ja Vaajakoskella. Kaikki telinejakelupaikat voi tarkistaa täältä.
Myös ilmestymiskertoja on vähennetty. Suur-Jyväskylän Lehti ilmestyy alkaneena vuonna noin kolme kertaa kuukaudessa, yleensä kuukauden kolmena ensimmäisenä keskiviikkona. Jakelumäärää ja ilmestymiskertoja on vähennetty lehden kannattavuuden parantamiseksi.
Ensimmäinen ilmestymätön viikko on helmikuun lopussa, jolloin painettu lehti ei ilmesty 25.2. Maaliskuussa ilmestymättä jää 25.3. lehti, mutta ennen pääsiäistä lehti ilmestyy poikkeuksellisesti tiistaina 31.3. Huhtikuussa ilmestyy kaksi numeroa.
Heinäkuussa lehti on edellisvuoden tapaan julkaisutauolla. Viimeinen painettu lehti ennen kesätaukoa on juhannusviikon tiistaina 16.6. ilmestyvä Suur-Jyväskylän Lehden kesälehti.
Kesätauon jälkeen lehti ilmestyy taas 5. elokuuta alkaen kolme kertaa kuukaudessa, paitsi syyskuussa, jolloin lehtiä ilmestyy neljä. Vuoden viimeinen lehti ilmestyy 16. joulukuuta.
Vuoden 2026 ensimmäinen lehti ilmestyy keskiviikkona 14. tammikuuta.