Jyväskylän katukuvaan on ilmestynyt viisi käytetyille ruiskuille tarkoitettua keräysastiaa. Keräysastioilla pyritään suojaamaan asukkaita maahan heitettyjen ruiskujen aiheuttamilta haitoilta sekä vähentämään kaduille ja puistoihin heitettyjen ruiskujen määrää.
Päätös keräysastioiden hankkimisesta on lähtöisin keskustan turvallisuustyöryhmän toimenpide-ehdotuksista.
– Keräysastioille on nähty tarve jo pidempään, minkä vuoksi on hienoa, että keräysastiat saatiin monen muun suuremman kaupungin tapaan nyt myös meille Jyväskylään, ehkäisevän päihde- ja väkivaltatyön koordinaattori Ella Lounasto Jyväskylän kaupungilta kertoo.
Keräysastiat on asennettu palvelukeskus Hanskan edustalle, Asemapuistosta vanhan veturin läheisyyteen, Tourujoenpuiston viereen, Keltinmäkeen Sienitien ja Keltinmäentien risteykseen sekä Huhtasuon Nevakadun varrelle.
Lisäksi neulojen keräysastiat löytyvät Lounaispuiston vessasta ja myöhemmin ensi vuonna Kirkkopuistoon rakennettavasta vessasta.
Astiat on merkitty käyttötarkoitusta ilmentävillä tarroilla.
Suonensisäisiä huumeita käyttävät voivat palauttaa käytettyjä neuloja ja ruiskuja entiseen tapaan myös Terveysneuvonta Visiittiin ja Visiittiautoon.
Neulankeräysastiat on hankkinut Jyväskylän kaupunki, joka myös huolehtii niiden tyhjennyksestä.