Jyväskylän seurakunta järjestää ensi viikon perjantaina sinkkutapahtuman Kuokkalan kirkossa. Treffeille ei tarvitse ilmoittautua eikä miettiä etukäteen kysymyksiä, sillä niitä on pöydissä valmiina.
– Haluamme lievittää ihmisten yksinäisyyttä ja tarjota mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, ja ehkä myös löytää sen oikean. Vaikka kumppania ei löytyisi, voi löytyä ystävä, jonka kanssa lähteä lenkille, elokuviin tai kahville, sanoo diakoni Elina Lintulahti.
Lintulahden mukaan tämäntyyppistä rentoa tilaisuutta on toivottu paljon. Yksinäisyyttä on kaiken ikäisten ja erilaisissa tilanteissa elävien keskuudessa yhä enemmän.
– Kohtaan työssäni paljon yksinäisiä ihmisiä ja toivon usein, että hyvät tyypit löytäisivät toisensa.
Ensitreffeille Kuokkalan kirkkoon ovat tervetulleita kaikki 20 vuotta täyttäneet. Tilaisuus on päihteetön. Tarjolla on pientä purtavaa. Illan päätteeksi on hartaus, johon osallistuminen on vapaaehtoista.
Ensitreffit Kuokkalan kirkossa 21.11. kello 18.