Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskylässä järjestetään perjantaina ensimmäinen MuseoFest

Jyväskylän museot järjestävät perjantaina 14.11. ensimmäistä kertaa MuseoFest-tapahtuman, jolloin Jyväskylän museoissa on luvassa runsaasti ohjelmaa eri kohteissa ja illan päätteeksi Jytää ja iskelmää -DJ-keikka Aalto2-museokeskuksessa.

Mukana tapahtumassa ovat Jyväskylän taidemuseo, Suomen käsityön museo, Aalto2-museokeskus, Käsityöläismuseo, Suomen Ilmavoimamuseo, Galleria Ratamo sekä Jyväskylän yliopiston tiedemuseo.

– Jyväskylässä on viisi ammatillista museota, jotka ylläpitävät kahtatoista museokohdetta. Näissä kohteissa kuitenkin on esillä vain murto-osa siitä työstä, mitä kymmenet ammattilaiset museoissa tekevät. MuseoFest-tapahtuman ideana onkin tuoda näkyviin kaikkia niitä piiloon jääviä tarinoita, työtä ja sisältöä. Huumoria, rentoa festarimeininkiä ja hyviä bileitä unohtamatta! sanoo Jyväskylän kaupungin museopalveluiden museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta.

Museoissa tapahtuu kello 15–24 välillä. Tarjolla on esimerkiksi kierroksia, työpajoja, luentoja, näyttelyitä ja musiikkia. Kaikkiin tapahtumiin pääsee osallistumaan ostamalla rannekkeen. Festivaalirannekkeen voi ostaa Aalto2-museokeskuksen verkkokaupasta ja lunastaa kuittia vastaan mistä tahansa kohdemuseosta.

Festivaalirannekkeen QR-koodin skannaamalla voi liikkua illan aikana maksutta Linkeillä. Maksuton kyyti rannekkeella on tarjolla kello 14–02 vyöhykkeillä A–C.

Tapahtuman järjestäjät kannustavat joukkoliikenteen käyttöön, sillä Jyväskylän keskusta-alueen museoissa on rajatusti pysäköintimahdollisuuksia.

Jyväskylässä museotapahtuma on ensimmäinen, mutta esimerkiksi Tampereella vastaavanlainen Museoiden Yö -tapahtuma on järjestäjien mukaan aiemmin kerännyt suuren suosion jo useampana vuonna.

MuseoFest Jyväskylän museoissa 14.11. kello 15–24. Tapahtuma on maksullinen.