Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Anu Rinkinen vilkaisi taustapeiliin ja kokosi esille teoksia eri vuosikymmeniltä

Värikäs ja hyväntuulinen näyttely koostuu tekstiiliteoksista, keramiikasta ja maalauksista.

Taidekäsityöläisenä toimivan Anu Rinkisen monipuoliseen tuotantoon pääsee tutustumaan hänen galleriassaan Popperissa Kilpisenkadulla. Retroo ja spektii -näyttely toimii Rinkiselle eräänlaisena vilkaisuna historian taustapeiliin. Rinkinen on työskennellyt taidekäsityöläisenä vuodesta 1996 lähtien, joten ensi vuonna hän viettää 30-vuotisjuhlavuottaan taiteilijana. Hän kokosi esille tekstiiliteoksiaan, keramiikkatöitään ja akryylimaalauksiaan eri vuosikymmeniltä.

– Kaikki näyttelyssä esillä olevat teokset ovat sellaisia, jotka ovat jääneet omaan omistukseeni, Rinkinen sanoo.

Hän sanoo intuition ohjaavan työskentelyään. Ideoita teoksiinsa Rinkinen ammentaa useimmiten luonnosta. Häntä viehättävät luonnosta löytyvät värit ja muodot, kuten erikoisen malliset kukat. Usein teoksissa seikkailee myös persoonallisia eläinhahmoja.

– Kaikki alkoi suurinokkaisesta lintuhahmosta, mutta olen rönsynnyt muihinkin eläimiin.

Vanhempaa tuotantoa näyttelyssä edustavat keramiikkatyöt, joita tehdessään Rinkinen on kiinnostunut muodoista ja kolmiulotteisuudesta. Tekstiiliteoksissa Rinkiselle puolestaan on tärkeää väri. Hän kertoo, että etenkin oranssin eri sävyt seuraavat häntä vuodesta toiseen, ja usein teoksissa on myös turkoosia värimaailmaa.

Rinkinen mainitsee olleensa aiemmin tarkka siitä, ettei käytä samassa teoksessa sekaisin kylmiä ja lämpimiä sävyjä. Sittemmin hän on huomannut, että ne voivatkin rinnakkain toimia tehokeinona.

– Työskennellessä vallitseva mieliala voi vaikuttaa siihen, millaisia sävyjä teoksiin valikoituu. Vuodenajatkin vaikuttavat, syksyllä teosten sävyt lähtevät tummumaan ja syvenemään. Keväällä huomaan valitsevani esimerkiksi omenanvihreää sävyä, Rinkinen luonnehtii.

Rinkinen tekee tekstiiliensä kuvitukset piirtämällä ja maalaamalla suoraan kankaalle, joten myös viivat nousevat usein tärkeään rooliin hänen teoksissaan. Rinkinen pitää erityisesti pellavasta, jossa häntä kiehtoo kankaan rouheus ja tekstuuri. Hän on teoksissaan antanut uuden elämän monille vuosikymmeniä käyttämättöminä olleille tekstiileille, ja hyödyntänyt osana teoksiaan esimerkiksi mummonsa kirjomia pöytäliinoja ja tätinsä valmistamia fransupitsejä.