Neuroepätyypilliset kannattaa ottaa työpaikoilla huomioon – "Meillä kaikilla on nepsypiirteitä"

Lasten ja nuorten keskuudessa neuroepätyypillisyyttä eli aivojen synnynnäisiä rakenteellisia poikkeavuuksia todetaan ja tunnistetaan yhä enemmän. Ominaisuudet ovat usein periytyviä, joten aikuisten keskuudessa on runsaasti neuroepätyypillisyyttä, jota ei vielä tunnisteta tai osata tukea oikein.

Jos aikuisten neuroepätyypillisyyttä ei huomioida, yrityksissä kuluu paljon potentiaalia hukkaan, väittävät muun muassa neuromoninaisuuden ymmärrykseen ja työhyvinvointiin erikoistuneen jyväskyläläisen koulutus- ja valmennusyritys Oppikon yrittäjät Suvi Viiala ja Kirsi Pajunen. He kertovat, että joidenkin tutkimusten mukaan väestöstä jopa viidennes on neuroepätyypillisiä.

Aikuiset ovat oppineet selviytymään erityispiirteidensä kanssa, mutta selviytyminen usein kuormittaa heitä. Oppikon tavoitteena on auttaa yrityksiä löytämään keinoja saada erilaisten työntekijöidensä potentiaali paremmin käyttöön.

– Kun yrityksessä voidaan paremmin, ovat ihmiset motivoituneempia, sitoutuneempia ja tuottavampia. Sitä kautta myös viivan alle jää enemmän euroja, Pajunen sanoo.

Kenestä nyt siis puhutaan?

– Meillä kaikilla on nepsypiirteitä. Ympäristö ja toimintakulttuurit vaikuttavat siihen, kuinka vahvasti piirteet nousevat esiin. Yleisimpiä neuropsykiatrisia diagnooseja ovat ADHD ja autismikirjo. Muita diagnooseja ovat esimerkiksi Tourette, OCD (pakko-oireinen häiriö) tai kielellinen erityisvaikeus, sanoo Oppikon kouluttaja ja tuotekehityspäällikkö Kimmo Korhonen.

Työyhteisössä neuroepätyypillisyys voi näkyä esimerkiksi muistamattomuutena, vaikeutena aloittaa työtehtäviä tai saada niitä ajoissa valmiiksi tai käyttäytymisen haasteina, kuten impulsiivisuutena ja ylilyönteinä.

– Neuroepätyypillisissä on aika paljon heitä, joille äkilliset muutokset ovat erityisen haastavia tilanteita. Kun suunnitelmat eivät pidäkään tai muuttuvat yllättäen, he voivat tarvita hetken aikaa purkaa turhautumistaan, ennen kuin homma taas jatkuu, Korhonen kertoo.

Muutokset työelämässä ovat kuitenkin väistämättömiä.

Tähän kannattaa panostaa, sillä tämä ehkäisee työuupumusta.

Suvi Viiala

– Siksi on tärkeää, ettei työpaikalla toimita koko ajan äärirajoilla. Kun kuormitus pysyy hallinnassa, yksittäinen muutos ei kaada koko pakkaa, vaan olemme henkisesti vahvempia ja kykenevämpiä selviytymään vaikeissakin tilanteissa, Pajunen jatkaa.

Aikuisilla on tapana sinnitellä työpaikoilla ominaisuuksiensa kanssa, jolloin kuormitus näkyy vahvasti työajan ulkopuolella.

– Meillä jokaisella on oma stressikuppi, joka täyttyy päivän aikana. Toisella nopeammin, toisella hitaammin ja jokaisen kuppia täyttävät erilaiset tekijät. Päivän aikana koetut aistiärsykkeet kuten taustamelu, kirkkaat valot, jatkuvat ilmoitukset ja niihin reagointi tai jokin muu aistiärsyke voi lisätä kuormitusta. Jotkut ovat työpäivän jälkeen totaaliuupuneita, jolloin illalla ei jaksa enää mitään muuta, Pajunen sanoo.

– Jos illalla olisi vielä energiaa, jaksaisi harrastaa ja tehdä mieluisia asioita vapaa-ajalla, jotta oli töissä taas tuottavampi, Viiala lisää.

Työhyvinvointia on helppo ulkoistaa antamalla liikuntaseteli, mutta usein edullisempia ja vaikuttavampia keinoja löytyy työpaikan omasta arjesta. Viiala ja Pajunen antavat esimerkkejä, kuinka työyhteisön hyvinvointia voi tukea.

– Yksi keskeinen asia on se, että palaveriin tullessa tiedetään, mitä siellä käsitellään, kuinka kauan palaveri kestää ja visuaalisesti on nähtävillä palaverin runko, Pajunen kertoo.

– Koulumaailmassa on paljon elementtejä, joilla luodaan turvallinen ympäristö ja tuetaan keskittymistä, mutta näitä keinoja ei ole osattu vielä ottaa huomioon aikuisten työelämässä, Viiala sanoo.

– Aikuisilta odotetaan, että pitäisi vaikka pystyä palaverissa istumaan kaksi tuntia ja keskittyä kuuntelemaan, mutta se on monelle tosi haastavaa. Kun on esimerkiksi mahdollisuus taukoihin ja pieneen liikkeeseen, on pienen jaloittelun jälkeen helpompi palata asiaan, hän jatkaa.

Yhtä lailla aikuisten käyttöön on tarjolla myös esimerkiksi painotyynyjä ja hypisteltävää tukemaan keskittymistä.

Toinen keino parantaa erityisesti neuroepätyypillisten työhyvinvointia on kirjata työpaikan säännöt.

Eläkeviran merkitys alkoi hiipua.

Kirsi Pajunen

– Puhutaan avoimesti asiat auki, mutta neuroepätyypillinen kaipaa usein myös kirjallista vahvistusta, joten kirjataan säännöt.

Entäpä avokonttorit?

– Hirveitä! Viiala ja Pajunen sanovat yhteen ääneen.

Palaverin aiheen ja arvioidun keston kertominen ennakkoon ei vaadi suurta panostusta työhyvinvointiin, mutta jää silti usein tekemättä.

– Ei sitä osata tehdä kouluissakaan, vaikka siellä on paljon kasvatusalan ammattilaisia, Viiala toteaa.

– Monia juttuja pidetään niin itsestään selvinä. Ajatellaan, että kyllähän aikuiset osaavat ja pystyvät, hän jatkaa.

Oppikon väki korostaa, että toimintakulttuurin muokkaus ei palvele vain tiettyä porukkaa, vaan parantaa koko työyhteisön hyvinvointia.

– Tähän kannattaa panostaa, sillä tämä ehkäisee työuupumusta. Yrityksissä olisi valtava tarve tietoisuuden lisäämiselle, mutta sitä ei vielä riittävästi tunnisteta. Mutta meillä on tästä selkeä ymmärrys ja se innostaa toimimaan, Viiala toteaa.