Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kysely | Minkä tärpin antaisit Jyväskylään muuttavalle uudelle opiskelijalle?

Jesse Nyström

Täällä on todella paljon eri tapahtumia. Kannattaa ottaa oman ainejärjestön somet seurantaan, ja tapahtumia löytää helposti myös Kide.appista. Opiskelijajuhlia on paljon esimerkiksi Freetimessa, Escapessa, Londonissa ja Teerenpelissä, mutta myös ulkona: Kirkkopuistossa, Lounaispuistossa ja Lutakon ”Teletappimaassa” eli Lutakonpuistossa.

Lotta Leppälä

Voisin vinkata kaksi paikkaa: Teeleidi on ensimmäinen. Siellä olen viettänyt paljon aikaa opiskeluaikoina ystävien kanssa, myös opiskellen. Toinen paikka on Haukanniemi, joka on hyvä palautumispaikkana ja lähellä kortepohjalaisia.

Minna Haapsaari

Sanoisin, että kannattaa tutustua kanssaopiskelijoihin ja luoda kontakteja, ne voivat kantaa ja jatkua läpi elämän. Itsellänikin on ystäviä niiltä ajoilta. Olla myönteisen utelias uusia asioita kohtaan.

Valtteri Kärkkäinen

Olen töissä Veturitalleilla, ja siellä on 13–29-vuotiaille paljon matalan kynnyksen tekemistä, joka on halpaa tai jopa ilmaista. Tieto ei ehkä mene perille, että meidän palvelut on tarkoitettu myös opiskelijoille. On monenlaista ryhmätoimintaa, vaikkapa peliryhmiä ja sateenkaarinuorten omia ryhmiä. Myös Kiskoklubit ovat ilmaistapahtumia, jotka sopivat hyvin opiskelijoille.

Emma Niskanen

Olen itse tutorina uusille opiskelijoille. Nyt alussa on paljon tapahtumia, joten sanoisin, että kannattaa tulla tutustumaan kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin ja orientaatioihin. Kannattaa mennä mukaan, vaikka se tuntuisi vaikealta, sillä nyt on helpompaa kuin myöhemmin, sillä kaikki uudet opiskelijat ovat samassa tilanteessa. Ihmiset ovat myös mukavampia kuin voisi odottaa.