Viidettä Harjurokkia vietettiin lauantaina uudessa paikassa, kun tapahtuma levittäytyi Lounaispuistoon. Areena oli eri, koska aiempien konserttien näyttämö ja tapahtuman järjestävän jalkapalloseura JJK:n kotiluola, Harjun stadion, on remontissa.
Lounaispuiston tapahtumasta oli tarkoitus tulla poikkeus ja yhden vuoden väistöliike, mutta puisto hurmasi järjestäjät.
– Harjusta on tykätty paljon, mutta Lounaispuiston miljöö yllätti. Se oli pieni ja sympaattinen. Mieleen tuli jopa, että pitäisikö jatkossakin järjestää jotain täällä, toteaa JJK Jyväskylän myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen.
Lounaispuiston lauantaihin kuului illan rokki ja päivän lastentapahtuma.
– Yhdessä lastentapahtuman kanssa Lounaispuistossa oli yli 3 000 kävijää ja niistä noin 2 000 kävi päivällä, Vesalainen arvelee.
Illan Harjurokissa esiintyivät Uniklubi, Sorrowhearts, Juliet Jonesin Sydän ja Tommi Läntinen.
Päivän lastentapahtumassa, jonka JJK järjesti yhteistyössä 110-vuotisjuhliaan viettävän Keskimaan kanssa, esiintyivät Pipsa Possu ja Jyri Possu -hahmot, Sairaalaklovni Herra Höplä sekä lastenohjelmista tutut poliisihahmot Maltti ja Valtti.
Jyväskylä jätti lähtemättömän vaikutuksen ainakin Liikennepuistokonstaapeli Malttia esittävään näyttelijä Jerry Mikkeliseen, joka sai tapahtuman aikana pysäköintivirhemaksun.
– Sattui kommunikaatiovirhe. Järjestäjä kertoi, että Minna Canthin kadulla on varattu pätkä, jolle saa pysäköidä. Tulkitsin kadunpätkän koko kaduksi. Väärinymmärrystä vahvisti se, että vieressä oli kaksi valkoista pakettiautoa, joiden ajattelin liittyvän tapahtumaan, Mikkelinen kertoo.
– Mutta rajoitusten ja sääntöjen mukaan tietenkin toimitaan. Maltti ja Valttikin tekevät virheitä ja oppivat niistä ja lapset oppivat sitten Maltin ja Valtin virheistä.