Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasunnot syntyi Keltinmäkeen 1990-luvulla.
Jyväskylän Keltinmäessä osoitteessa Kultalakintie 3 sijaitsee kahden rivitalon yhtiö, josta alkoi tänä vuonna 35 vuotta täyttävän Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasuntojen (JNP) historia.
JNP syntyi 1990-luvun alussa, kun kaupungin nuorisotyöntekijät perustivat yhdistyksen, jonka tarkoitus oli parantaa nuorten asuinoloja. Tuolloin nuorisoasuntoyhdistykselle oli saatavilla hyvin myös tukia.
Pyörät pyörähtivät nopeasti ja vuonna 1992 Kultalakintiellä rakennettiin jo. Pari vuotta myöhemmin ministeri Pirjo Rusanen seisoi talojen välissä sijaitsevalla kivellä ja vihki kodit käyttöön. Vuonna 1994 valmistuneissa kahdessa rivitalossa on 32 asuntoa.
– Aluksi myös meidän toimistomme oli tuolla toisen talon päädyssä, muistelee JNP:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Pertti Reinikainen (ympyräkuvassa) Kultalakintiellä.
Vuodesta 2000 lähtien kiinteistöt ovat siirtyneet yhdistyksen omistaman JNP Asunnot Oy:n omistukseen.
35 vuotta myöhemmin JNP Asunnot omistaa 54 asuinkiinteistöä, joissa on yhteensä lähes 1 000 vuokra-asuntoa. Valtaosa asunnoista on 18–33-vuotiaille tarkoitettuja. Lisäksi tarjolla on yli 60-vuotiaille tarkoitettuja senioriasuntoja sekä esteettömiä asuntoja ikään katsomatta.
Asunnot ovat kerros- ja rivitaloasuntoja. Valtaosa asunnoista sijaitsee Jyväskylässä, mutta asuntoja on myös Muuramessa ja Laukaassa. Asuntokannan ikä on keskimäärin 20 vuotta. Tällä hetkellä JNP keskittyykin nyt huolehtimaan nykyisistä kiinteistöistä.
Asunnonvuokrauksen lisäksi yhtiö tarjoaa myös tukea asukkaille. JNP työllistää asumisohjaajia, jotka auttavat nuoria asumiseen liittyvissä asioissa, kuten vuokranmaksussa, tukien hakemisessa ja asunnosta huolehtimisesta.
JNP:n toimintaa on vuosien varrella ohjannut myös halu suojella historiallisia rakennuksia kaupungissa.
– Suojelurakennuksia ei voi pitää suojelun ilosta, mutta jos tontilla on rakennusoikeutta jäljellä, kokonaisuutta voidaan kehittää siten, että suojelulle saadaan kompensaatiota, Reinikainen muotoilee.
Esimerkki vanhan suojelusta ja uuden kehittämisestä on Ainolan tanssilavan ympäristö. JNP on pitänyt tanssilavasta huolta ja peruskorjannut sen yhteydessä sijaitsevan Ainolan tuvan. Ainolassa kokonaisuuden kehitys tarkoitti sitä, että samalle tontille nousi myös asuntoja nuorille ja senioreille. Remontoitu tupa on nyt myös Ainolan asukkaiden käytössä.
Ainolan lisäksi JNP omistaa esimerkiksi Lutakon Leidin talon Lutakossa, Asemapäällikön talon ja VR:n vanhat kiinteistöt keskustassa sekä Tourulan Kivääritehtaan alueen suojellut asuintalot.
Rakennuksista ja kaavoituksesta keskustellaan myös JNP:n järjestämän Kulttuurityrkyt-tapahtuman yhteydessä Ainolassa perjantaina 15.8. kello 13 alkaen. Aiheina ovat konserttisali, kirjasto ja Lyseon kortteli. Puhumassa ovat muiden muassa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Hämäläinen (sd.) ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.).