Vaajakosken yrittäjien ja yhdistysten yhteistyönä toteutettava Vaajakosken Kohinat järjestetään loppuviikolla jo 44. kerran.
Tarjontaa ja tekemistä riittää. Esimerkiksi keskiviikkona Naissaaressa järjestetään epävirallinen koiranäyttely, johon voi osallistua myös lelukoiran kanssa. Kello 18 Urheilutalolla on asukasilta, jonka aiheina ovat hyvinvointialueen palvelut ja Jyväskylän yleiskaavasuunnitelma 2050.
Varassaaressa järjestetään Taidesaaren kulttuuritapahtuma.
Torstaina on tarjolla La Kala Oopperaa sekä FC Vaajakosken ja Jyväskylän seudun palloseuran jalkapallo-ottelu. Perjantaina muun muassa kisataan lasten olympialaiset urheilukentällä päivällä ja juhlitaan Vaajafesteillä Urkan Baarilla illalla. Lauantaina Kohinoille pääsee Jyväskylän satamasta laivalla. Lauantaina tapahtumassa on tarjolla esimerkiksi höntsäpesistä Vaajalinnan kentällä ja monenlaista ohjelmaa lapsille Naissaaressa. Vaajafest jatkuu Urkan Baarilla.
Sunnuntaina pääsee muun muassa kitkemään vieraslajeja ja katsomaan Kohinaelokuvia Urheilutalolla.
Lauantaina ja sunnuntaina Kohinoiden yhteydessä Varassaaressa järjestetään myös Taidesaaren kulttuuritapahtuma. Tapahtuma on järjestetty Vaajakoskella jo neljä vuotta. Taidesaaren taustalla ovat Varassaaressa työskentelevät taiteilijat. Taiteilijayhteisö virallisti Taidesaaren yhdistykseksi vuonna 2024. Yhdistyksen tavoite on tehdä kulttuurihistoriallisesti merkittävästä Varassaaresta tunnettu, alati kasvava ja kehittyvä kulttuurikohde.
Vaajakosken Kohinat 6.–10.8. Lisätietoa ja tarkemmat aikataulut löytyvät Vaajakosken Kohinoiden Facebook-sivuilta. Osa tapahtumista on maksullisia.