Tulevina päivinä Jyväskylässä on tarjolla muun muassa klassista musiikkia, kansanmusiikkia, jazzia, kuoromusiikkia ja räppiä.
Palokan Pelimannitalolla on tällä viikolla luvassa kaksi konserttia. Keskiviikkona 25. kesäkuuta esiintyy HUIPPU-yhtye, jonka musiikki on menevää ja tanssittavaa fuusiota. Yhtye ammentaa sävellyksiinsä vaikutteita eri kansanmusiikkityyleistä. Perjantaina 27. kesäkuuta Duo Karhi & Taimioja soittaa Meren kutsu -konsertissaan kamarimusiikin helmiä huilulla ja kitaralla. Konsertin alkupuolella kitaran parina kuullaan erikokoisia huiluja pikkolosta alttohuiluun ja konsertin toinen puoli vie kuulijan etelän lämpöön.
Kulttuurifestivaali Jyväskylän Kesä ja Jyväskylä Sinfonia viettävät molemmat tänä vuonna 70-vuotisjuhliaan. Jyväskylän Kesä alkaa keskiviikkona 2. heinäkuuta, jolloin festivaalin avajaiskonsertti Jyväskylän Kesä & Jyväskylä Sinfonia 70 vuotta järjestetään Paviljongin Encore-salissa. Solistina ja kapellimestarina nähdään pianisti Olli Mustonen, jonka säveltämä Triptyykki avaa konsertin.
Elävää musiikkia
Hangan lava
Pe 27.6. Jukka Hallikainen & VHS
Ti 1.7. Teemu Roivainen & Energia
To 3.7. Hurma
Pe 4.7. Sinitaivas & Taikakuu
La 5.7. Tiina Räsänen & Petri Hervanto
Jyväskylän kaupunginkirkko
Ke 25.6. Lounasmusiikki: Konsta Lallukka, urut
Ke 2.7. Lounasmusiikki: Piia Laasonen & Esko Turpeinen
Kuikan lava
Ke 25.6. Sami Rosholm & Sävel
Pe 27.6. Leif Lindeman & Rosette
Ke 2.7. Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat
Pe 4.7. Weranta
Kulttuurisuoja
Ke 2.7. Jyväskylän Kesä, Loiskis & Jyväskylän Studiokuoro: Marjatta 100
M/s Rhea
Ke 2.7. Jarkko Martikainen
Mäki-Matin perhepuisto
La 5.7. Tuubakimalainen
Palokan Pelimannitalo
Ke 25.6. HUIPPU
Pe 27.6. Duo Karhi & Taimioja
Paviljonki
Ke 2.7. Jyväskylän Kesä & Jyväskylä Sinfonia 70 vuotta
Ränssin kievari
La 28.6. Eki Jantunen & Mutkattomat – Jätkän humpasta Kultaisiin Kymmeniin
Savion lava
Su 29.6. Henri Jokinen & Aallonharja
Su 6.7. Alina Liikola & Afrodite
Taidetemppeli
Pe 4.7. Heerman-Sandås-Rantala: FREVO! – Latin jazz with a tango nuevo twist
Taulumäen kirkko
Pe 27.6. Vox Aurea & Piedmont East Bay Children’s Choir – Echoes of Eureka
Toivolan vanha piha
Ke 25.6. Lyömättömät, Kalle Kinos, Tokola666, DJ Am I?
Ke 2.7. Paleface & Lasse Hirvi
La 5.7. Pentti Rasinkangas & Hajamieliset Jänikset
Vaajakosken kirkko
To 3.7. Kesäkonsertti: Eetokset ilakoivat
Vanha Pappila
Pe 27.6. Around 4