Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jättipalsamia torjumalla voi nyt ansaita rahaa

Mobiilipeli näyttää torjunta-alueet ja palkitsee tehdystä työstä.

Tämän viikon alussa Jyväskylässä avattiin ensimmäistä kertaa mobiilipeli, joka kannustaa kaupunkilaisia jättipalsamin torjuntaan rahapalkkiota vastaan.

Jyväskylän kaupunki on budjetoinut 3 500 euroa palkkiomaksuihin, ja jättipalsamin torjunta-alueet, torjunnan dokumentointi ja tilitys tapahtuvat kaikki Crowdsorsa-mobiilisovelluksen kautta. Tamperelaisen startup-yrityksen kehittämän sovelluksen voi ladata maksuttomasti älypuhelimeen.

Joukkoistettua haitallisten vieraslajien torjuntaa on tehty jo aiemmin monessa suomalaiskaupungissa ja viime kesänä esimerkiksi Jämsässä. Tänä kesänä Crowdsorsan kautta vieraslajitorjuntaa tehdään yli 60 kunnassa Suomessa, Ruotsissa ja Kanadassa.

– Tätä on kysytty meiltä paljon. On mukavaa, että mobiilipeli ollut erityisesti nuorten, 13–17-vuotiaiden mieleen, kertoo Jyväskylän kaupungin viherasiantuntija Päivi Kortelainen.

Kokonaisuudessaan kaupunki käyttää jättipalsamin torjuntaprojektiin 10 000 euroa, josta 6 500 menee mobiilipelin organisointiin ja pohjatöihin.

– Toivotaan, että pelin myötä tietoisuus vieraslajeista kasvaa. Luotan myös, että paljon saadaan aikaiseksi.

Jättipalsamitilannetta Kortelainen kuvailee kaupungissa ”aika musertavaksi”. Lajia on Jyväskylässä paljon ja se valtaa jatkuvasti lisää alaa sekä yksipuolistaa lajikirjoa.

– Se on hyvin aggressiivinen leviämään. Ongelma on sama monissa kaupungeissa, ja Etelä-Suomessa tilanne on vielä pahempi, Kortelainen kertoo.

Esimerkiksi Rantaraitin varrella kasvaa runsaasti jättipalsamia. Laji oli vallannut myös Vehkalammen puiston ennen kuin kesälampaat tulivat hoitamaan aluetta.

– Yritämme puhua oikea-aikaisesta torjunnasta, ja siksi joukkoistettu torjunta ajoitettiin alkamaan juhannuksen jälkeen, jolloin jättipalsamin kukinta alkaa.

Jättipalsami on yksivuotinen ja lisääntyy vain siemenistä, joten torjuminen on tehokkainta tehdä ennen kuin siemenet muodostuvat. Kitkemiseen voi käyttää viikatetta, puutarhasaksia tai raakaa käsivoimaa.

– Kitkettyjä kasveja ei tarvitse viedä pois, vaan ne voi jättää paikoilleen. Se säästää luontoa ja kustannuksia. Jos kitkee juurineen, juuret on hyvä murskata, jottei jättipalsami pääse juurtumaan uudelleen ja tekemään uusia kukkia, joihin tulee siemeniä.

Crowdsorsan sovelluksesta näkee ne kaupungin omistamat maa-alueet, joilla torjuntaa voi Jyväskylässä suorittaa. Hiukan vaivannäköäkin tarvitaan, sillä jättipalsamin esiintymiä ei ole sovellukseen merkitty, vaan ne tulee havaita itse.

Torjuttava alue videoidaan ennen ja jälkeen kitkemisen ja videot ladataan Crowdsorsaan, jossa ne tarkistetaan. Vain hyväksytyistä videoista saa palkkion, jonka voi pyytää pankkitilille.

Mobiilipelissä torjumisesta maksetaan 25 senttiä per neliömetri. Kortelainen kertoo kuulleensa, että Kainuussa ahkera torjuja oli ansainnut pelissä ensimmäisenä päivänä 200 euroa.

– Trimmerin kanssa yksi alue on nopeasti torjuttu, joten jo päivän aikana voi hankkia aika hyvin. Toisaalta tulos voi jäädä muutamiin kymmeniin sentteihin, hän toteaa.

Crowdsorsan joukkoistettu torjuntatehtävä aukesi maanantaina, ja peli on käynnissä niin kauan kuin palkkiorahaa riittää.

Kortelainen kertoo, että jatkoa seurannee ensi kesänä.

– Tänä vuonna kerätään vain jättipalsamia, sillä palkkiosumma ei riitä useamman lajin torjuntaan.

Ensi kesänä mukana saattaa olla esimerkiksi toinen voimakkaasti leviävä vieraslaji, lupiini.