Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Janne Laineen teokset kuvaavat maiseman merkitystä tunnetasolla

Kuvataiteilija haluaa luontoaiheisilla teoksillaan näyttää näkymätöntä.

Höyry-galleriassa kuvataiteilija Janne Laineen Sanctuary-näyttelyssä päärooliin nousevat metsät, puut ja linnut. Laine työskentelee valokuvapohjaisin metalligrafiikan menetelmin, ja teosten lähtökohta on valokuva. Hän matkustelee paljon, ja hänellä on ulkomailla liikkuessaan aina kamera mukana. Usein kiinnostavat näkymät tulevat vastaan sattumalta.

– Kamerasta on tullut väline, jonka läpi näen. Työstän ottamani valokuvat joksikin ihan muuksi syövyttämällä kuvan levylle valon tai hapon avulla. Valokuva on ikään kuin liian totta, ja minulle on tärkeää viedä valokuvamaisuutta eteenpäin ja luoda pehmeämpää ja mystisempää jälkeä. Näin lopputulos on luomani todellisuus, jollaista ei oikeasti ole olemassa, Laine kuvailee.

Laine antaa mielellään työskennellessään sattumalle ja virheille mahdollisuuden, sillä hän kokee myös luonnon olevan hyvin sattumanvarainen ja kaoottinen.

– En koskaan kuvaa maisemaa maisemana, vaan se edustaa aina jotain tunnetta tai tunnelmaa. Haen työskennellessäni alkukuvaa ennen tai jälkeen ihmiskunnan, ja osa metsäkuvistani on hyvinkin dystooppisia. Ihminen on yleensä läsnä teoksissani vain jälkinä tai tekoina, Laine sanoo.

Laine työskentelee sarjallisesti, ja hän luonnehtii teoksiaan kuin peräkkäisiksi pysäytyskuviksi käynnissä olevasta tapahtumasta.

– Harvoin yksi kuva kertoo kaikkea, joten usein syntyy muutaman kuvan sarja, joka on kuin filmirulla, Laine kertoo.

Laine kuvailee Höyry-gallerian näyttelyn tunnelmaa hyvin hiljaiseksi, lähes äänettömäksi. Hän löytää monista teoksistaan myös tiettyä melankoliaa. Linnut piirtyvät teoksissa tummina siluetteina taustaa vasten ja vaiteliaat puut seisovat vahvoina. Laine haluaa usein taiteessaan näyttää näkymätöntä.

– Kaikkein eniten minua kiehtoo valokuvatessani sumu, vulkaaninen höyry ja usva. Ne ovat peittäviä elementtejä, jotka ruokkivat mielikuvitusta ja luovat eräänlaisen näkyvän ja näkymättömän rajan.

Laine työskentelee öisin, sillä hän pitää öiden hiljaisesta ja pimeästä tunnelmasta.

– Yöllä valo on kauneimmillaan, se on ikään kuin hyvin tiivistynyttä. Valokuvaan myös paljon öisin. Myös kuvatessa öinen valo ja sen vähäisyys ja puute on kiehtovaa.