Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolme kirjaa ja 1 600 sivua 50 vuoden työstä

Jussi Jäppisen läpimurtokirja oli Jyväskylä-albumi. Se teki hänestä kaupungissa arvostetun tietokirjailijan.

Tätä kolmikkoa voi sanoa kulttuuriteoksi. Jyväskyläläinen graafinen suunnittelija, tietokirjailija ja valokuvaaja Jussi Jäppinen kasasi liki kahden vuoden ajan työhistoriaansa kolmeksi kirjaksi, joista kaikkien nimi on Musta kirja, yhteensä 1 600 sivua.

Moni on sanonut hänelle kirjojen kannet nähtyään, että miten niin musta kirja, koska kansissa on paljon myös punaista. Mutta Jäppinen tarkoittaakin kirjan musta-sanalla minusta-sanaa.

Kirjat on jaoteltu eri aihealueittain eli yhdessä on kirjat, toisessa logoja, karttoja, julisteita ja kuvataidetta sekä kolmannessa näyttelyitä ja muita esillepanoja.

– Kasasin kirjat kun muisti pelaa ja tiedostoja löytyy. Diat ovat tallessa ja muutkin aineistot koossa. Mietin myös sitä, että ketä työni kiinnostavat, ja päätin, että ainakin lapsille teen nämä koosteet. Otin teoksista 25 kappaleen painoksen ja sitä ei ole myynnissä. Olen lähettänyt kirjasarjaa yhteistyökumppaneille, mutta myös kaupunginkirjastoon ja Jyväskylän yliopiston kirjastoon, jos joku haluaa tutustua niihin, Jäppinen sanoo.

Hän alkoi koota materiaalia jo vuosia sitten sarjaa varten, mutta työkiireiden vuoksi se jäi kesken. Kun hän sai Wivi Lönnistä tekemänsä kirjan valmiiksi 2,5 vuotta sitten, hänelle tuli sopiva hetki alkaa koota Musta kirjoja. Teokset syntyivät muun tekemisen ohessa ja vaativat monenlaisia työvaiheita.

Iso työ oli esimerkiksi käydä lehtileikkeet läpi 55 vuoden ajalta.

– Lehtileikekansioita on pitkä rivi kirjahyllyssä. Niistä sain hyvin ajankuvaa eri aiheisiin. Välillä muistan jonkin asian tarkasti ja välillä voisin vannoa, ettei esimerkiksi joku kuva ole minun ottamani valokuva. Kun löysin diat uskoin, että on.

Päätin, että ainakin lapsille teen nämäkoosteet.

Kirjat-osuuden hän teki viimeiseksi. Se oli hänelle helpoin, sillä omat kirjat, osa yhteistyökumppaneiden kanssa tehtyjä, ovat työhuoneen hyllyssä rivissä. Kirjoja on liki 90, ja muutama niistä on julkaistu eri kielillä ja osasta on useampia painoksia.

Omien kirjojen lisäksi Jäppinen on ollut mukana eri rooleissa noin kahdessasadassa muiden tekijöiden kirjoissa. Graafisen suunnittelun ja taiton hän on tehnyt niihin kaikkiin, osaan kirjoittanut tekstiä ja osallistunut myös kuvitukseen.

Hän teki 15 vuoden ajan Jyväskylän kaupunginteatterin julisteet ja markkinointimateriaalit. Eri näytäntökausien julisteet muodostivat omat kokonaisuudet.

Jussi Jäppinen työskenteli Jyväskylässä eri tehtävissä, muun muassa tutkijana asemakaavaosastolla ja näyttelysihteerinä Keski-Suomen museossa, ja tutustui niiden kautta kaupungin historiaan.

Kaupunkilaiset oppivat tuntemaan Jäppisen, kun häneltä julkaistiin teos Jyväskylä-albumi vuonna 1977. Kirja kertoo kaupungin synnystä ja kasvusta sekä siitä, miten kaupunkikuva oli muuttunut 140 vuoden aikana.

– Kirjaa myytiin 7 000 kappaletta yhdessä vuodessa ja siitä otettiin useampia painoksia. Se oli läpimurtoni ja Gummerukselta soitettiin sen jälkeen tuletko töihin. Työskentelin siellä seitsemän vuotta tietokirjatoimittajana. Vuonna 1984 perustin oman yrityksen eli graafisen suunnittelutoimiston.

Valokuvaajana ja graafisena suunnittelijana Jäppinen on tutustunut Suomeen perusteellisesti.

– Suomen kuva on tullut tutuksi. Kaikissa teoksissani ja näyttelyissäni lähtökohta on visuaalisuus. Sen olen huomannut, että se toimii ja sillä saa esitettyä asioita helposti. Valokuva on ollut teoksissani keskeinen elementti sekä piirtäminen. Yhteen teokseen piirsin kaikki kartat.

Yli 50 vuotta kulttuurin kentällä liikkuneena Jäppinen on huomannut, kuinka lokeroitunut ja tarkkarajainen kenttä se varsinkin viime vuosituhannen puolella vielä oli. Vapautumista on hänen mielestään onneksi tapahtunut.

76-vuotias Jäppinen on tehnyt työtään 50 vuotta. Kirjan ja muidenkin painotuotteiden teon prosessi on muuttunut paljon tänä aikana.

– Tekemisessä oli ennen monia eri vaiheita. Oli enemmän jännitystä ja nyt on kaikki omassa hanskassa. Teen nyt itse tekstit ja kuvat sekä kirjan taiton ja vien ne tikulla kirjapainoon. 400-sivuinen teos mahtuu yhdelle muistitikulle. Enää ei ole jännittämistä siitä, millainen lopputulos on.

Jyväskyläläisten luettavaksi ja katsottavaksi ovat syntyneet lukuisten kuvateosten lisäksi esimerkiksi teokset Kadonnutta kaupunkia etsimässä, Kaupunki siipien alla, Hauskanlainen katuperspektiivi sekä Heli-Maija Voutilaisen kanssa tehty kirja Loisto & Lyhty. Kaikissa Jyväskylään liittyvissä kirjoissa on ollut perusajatuksena katsoa kaupunkia monesta eri kulmasta.

Parhaillaan Jäppinen tekee tilaustyönä kirjaa Alvar Aallon suunnittelemasta Jyväskylän työväentalosta, joka täyttää sata vuotta syksyllä.