Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sade Hiidenkari kokosi näyttelyn menneisyyden ja tulevaisuuden rajalle

Taiteilijan tuotannossa nivoutuvat yhteen taide, tiede ja tutkimus.

Kuvataiteilija Sade Hiidenkarin Osa taivasta -näyttely on esillä Galleria Beckerissä. Hiidenkari täyttää tänä vuonna 60 vuotta, ja hän kertoo näyttelyä kootessaan katsoneensa sekä menneeseen että tulevaan. Hiidenkari tekee taidetta monella eri tekniikalla ja useista materiaaleista. Beckerissä on muun muassa puusta, keramiikasta ja pronssista valmistettuja veistoksia sekä sekatekniikkaa ja valokuvia.

– Puu on elävä materiaali, jolla on oma luonne. Puun työstäminen on aina eräänlaista vuoropuhelua veistoksen kanssa. Myös pronssi ja käsintehty paperi ovat minulle läheisiä materiaaleja, Hiidenkari sanoo.

Hiidenkari on käyttänyt joidenkin teostensa osana henkilökohtaista materiaalia, kuten omaa röntgenkuvaansa sekä edesmenneen äitinsä vanhaa sydänfilmiä.

Sotateemaa käsittelevässä Anonymous-teoksessa Hiidenkari hyödynsi sukunsa vanhoja pitsejä. Usein teokset linkittyvät jollain tasolla taiteilijan omaan elämään.

– Teosten ideat tulevat ympäröivästä todellisuudesta. Minulle on tyypillistä työskennellä pitkään saman prosessin parissa, Hiidenkari luonnehtii.

Hiidenkari on kiinnostunut sekä tieteestä että taiteesta, ja hän liikkuu työskennellessään niiden rajapinnoilla.

Hiidenkari on pohtinut taiteessaan ihmisten luontosuhdetta, ja hän on tarkastellut asiaa muun muassa evoluution näkökulmasta. Useissa teoksissa on löydettävissä rinnastuksia ihmiskehon ja luonnon väliltä, esimerkiksi verisuonet tai sydänkäyrät risteilevät kuin puun oksat tai rihmastot.

– Sekä tieteessä että taiteessa nousee esiin tarve ymmärtää ja tulkita todellisuutta, Hiidenkari sanoo.

Hiidenkari on käsitellyt taiteessaan ympäristöteemojen lisäksi myös ihmisoikeuksia.

Vaiennetut-pellavapaperiteos kuvaa hiljaisia suita, ja Hiidenkari on teosta tehdessään miettinyt naisten alisteista asemaa eri uskonnoissa ja perinteissä.

Yksi häntä kiinnostava aihe on se, miten eri tavoin ihmiset havainnoivat todellisuutta, ja kuinka erilaiset näkökulmat ovat usein kuitenkin niin lähellä toisiaan. Sacred-videoteoksessa eri uskontojen ja filosofioiden symboleita putoilee alas taivaalta sekaisin, mutta sulassa sovussa.

– Eri uskonnot ovat pohjimmiltaan hyvin lähellä toisiaan, ja tuntuu käsittämättömältä, miksi niiden välillä taistellaan.