Toimittaja testasi kutsuvieraan kanssa virtuaalipakohuonepelin, jossa maisemat huimasivat ja kädet joutuivat töihin.
Olen kutsunut Midia Al Hananin, 30, kokeilemaan kanssani virtuaalipakohuonepeliä kävelykadulla sijaitsevaan Dimension Pointiin. Olemme ennestään toisillemme vieraita, ja sain hänen yhteystietonsa Jyväskylän Seudun Invalidit ry:n kautta.
Al Hanan on vapaa-ajallaan intohimoinen videopelien pelaaja ja hän liikkuu pyörätuolin avustuksella. Kummallakaan meistä ei ole aiempaa kokemusta virtuaalista todellisuutta hyödyntävistä peleistä eli vr-peleistä.
– Yleensä pelaan kauhu- ja toimintapelejä. Odotan mielenkiinnolla, millainen kokemus on, Midia Al Hanan toteaa ennen kuin aloitamme.
– Liikuntarajoitteisena kiinnostaa etenkin, millaista pelin sisällä liikkuminen on ja miltä esimerkiksi kiipeily tuntuu.
Tarkoituksenamme on pelata Escape the Lost Pyramid -virtuaalipakohuonepeliä. Peli sijoittuu Egyptin pyramidien maailmaan, ja siinä selvitetään erilaisia tehtäviä arvoituksen ratkaisemiseksi.
Dimension Pointin yrittäjä Sami Johansson on kertonut vr-pakohuonepelien sopivan hyvin myös esimerkiksi liikuntarajoitteisille, sillä niissä liikutaan virtuaalimaailmassa. Samalla pelit voivat tarjota uudenlaisia kokemuksia, joita ei arjessa liikkuessa saa.
Aluksi Johansson neuvoo meille pelin mekaniikkaa ja sitä, miten ohjainkädet toimivat. Vaikka pelissä ei ole varsinaisesti tarkoitus liikkua jalan, on pienen metri kertaa metri -kokoisen maton päällä käveleminen mahdollista. Tällöin pelihahmo eli avatar liikkuu pelin sisällä. Myös muita keinoja liikkua on: pelin sisällä voi liikkua teleporttaamalla itseään paikasta toiseen ohjainkäsien avulla. Midia Al Hanan liikkuu pelissä ohjainkäsien avulla.
Aloitamme pelin. Korkeanpaikankammoisena pelissä korkeiden kivipaasien päällä liikkuminen tuottaa toimittajalle haasteita, kun taas Al Hanan on näkymistä vaikuttunut.
– Hienon näköistä, kuuluu kuulokkeisiin pelitoverin kommentti.
Virtuaalimaailman näkymä vr-lasien läpi katsottuna on hyvin todentuntuinen, ja kokemuksena tuntuu todella siltä, kuin olisi hypännyt videopelin sisään. Jalkoja heikottaa.
– Saanko istua? Ähkäisen kysymyksen kauempana pelejä valvovalle Johanssonille.
– Kyllä minäkin istun, Al Hanan toteaa ystävällisesti kuulokkeisiin.
Totta. Laskeudun polvilleni ja välillä, pahimpien paikkojen kohdalla risti-istuntaan pelimatolleni. Toimii tämä näinkin.
Heti ensimmäinen tehtävä vaatii pelin sisällä yhteistyötä, mikä tuntuu kokemuksena mielenkiintoiselta. Ulkoapäin katsottuna olemme molemmat omilla pelialueillamme ja ojentelemme näkymättömiä esineitä ties mihin suuntaan, kun taas virtuaalimaailman sisällä otamme koppia toisillemme vierittämistä esineistä.
Hyvä! Melkein osuit.
Tehtävät ovat yllättävän vaikeita johtuen osin meille uudesta pelitekniikasta. Kestää hetken, ennen kuin osaamme käyttää pelin sisällä avatarejamme järkevällä tavalla. Pelissä myös pitää olla yllättävän tarkka.
Jousiammuntatehtävässä maaliin osuminen ei ole onnistua, ja käsivarret ovat kovilla. Hikeäkin pukkaa.
– Hyvä! Melkein osuit, kannustamme toinen toisiamme.
Liikkeiden toistaminen uudestaan ja uudestaan on lopulta jo hieman turhauttavaa, mutta toisaalta yhteinen tehtävä yhdistää kahta entuudestaan toisilleen vierasta pelaajaa.
Peli etenee aivopähkinästä toiseen. Viimeinen suurempi tehtävä pelissä on seinäkiipeily. Tuskanhiki kohoaa toimittajalla jo tehtävän vr-maisemia katsellessa, kun taas Midia Al Hanan on innoissaan.
Ensimmäiseen kädensijaan täytyy kurkotella tosissaan, mutta tämän jälkeen kiipeily ei ole fyysisesti kovinkaan haastavaa, vaan kädensijoihin tarttuminen vaatii vain maltillisen käsiliikkeen.
– En yllä, kuuluu kuulokkeisiini Al Hananin kommentti.
Kutsumme Sami Johanssonin apuun. Pelimotoriikka on säädetty Johanssonin mukaan Al Hananilla istumatasolle, joten matkan ei pitäisi olla yhtä pitkä kuin seisten pelaavalla pelaajalla. Silti kurottaa pitäisi sen verran kauas, ettei se ole pelitoverilleni sinnikkäästä yrityksestä huolimatta mahdollista.
– Ääh, kuuluu yhä uudestaan ja uudestaan, kun Midia Al Hanan yrittää kurottaa kädensijaa kohti.
Joudumme lopulta ohittamaan tehtävän hänen osaltaan. Se on harmi, sillä tehtävä oli yksi pelin odotetuimmista. Al Hananin peliavatar katselee, kun toimittajan avatar kiipeilee pyramidin sisäseiniä pitkin tuskaisten kommenttien saattelemana.
Vaikka putoaminen ei tosielämässä tarkoittaisi mitään, en halua nähdä edes avatarini silmin, miltä kokemus mustaan rotkoon putoamisesta näyttää virtuaalimaailmassa.
Seikkailemme tiemme pelin loppuun ja pyramidista ulos lopulta ajassa 94 minuuttia 28 sekuntia.
Yleensä peliaikaa annetaan reilu tunti, joten suorituksemme ei ole ainakaan nopeimmasta päästä.
Millainen kokemus sitten oli?
– Antaisin kokonaisarvosanaksi kolme ja puoli viidestä, Midia Al Hanan toteaa pohdittuaan hetken vastaustaan.
– Tämä oli hauskaa, ja maailma oli mielenkiintoinen, sillä tykkään Egyptistä muutenkin. Oli myös kivaa, että pelin sisällä sai tehdä kaverin kanssa yhteistyötä. Pelin vaikeus yllätti, ajattelin, että se olisi helpompi.
Se, ettei päässyt kokeilemaan kiipeilemistä, oli puolestaan Al Hananille selkeä miinus.
– Harmittaa, ettei pystynyt tekemään kaikkea, mutta se ei tarkoita, ettei jossakin toisessa pelissä voisi. Toisaalta sähköpyörätuolin kanssa olisi voinut yltääkin kiipeilemään, koska sitä pystyy nostamaan.
Normaalia tunnin peliaikaa Al Hanan pitää apuvälineen käyttäjälle melko lyhyenä, sillä apuvälineen kuten pyörätuolin kanssa toimiessa tehtävien suorittamiseen saattaa mennä enemmän aikaa.
– Olisi myös hyvä, jos peleissä eriteltäisiin tarkemmin, millaisille liikuntarajoitteille mikäkin peli sopii. Esimerkiksi jousipyssytehtävässä nuolet tuntuivat pitkiltä ja olivat sen takia hieman hankalia käsitellä.
Samalla Al Hanan on sitä mieltä, että pelin myötä tuli ikään kuin huomaamatta paljon liikuntaa ja liikettä, jota arjessa ei niin tule.
– Kun jousta yritti jännittää, liikettä tuli varsinkin käsivarsiin, kun ei meinannut millään osua maalitauluihin, hän naurahtaa.
Olemme Al Hananin kanssa samaa mieltä siitä, että ulkomaailman tapahtumat pelissä unohtuivat täysin. Virtuaalinen pelimaailma siis imaisi mukaansa.
Vapaa-ajallaan Al Hanan tykkää toisinaan käydä kaupungilla shoppailemassa, keikoilla ja kesäisin myös festareilla. Jyväskylässä pääsee hänen mukaansa liikkumaan pyörätuolissa yleisesti ottaen melko hyvin – joskin invavessoja, jotka oikeasti huomioisivat eri apuvälineiden käyttäjiä esimerkiksi oven tukikahvoilla, on liian vähän.
Erityisen tervetulleeksi hän toivottaa nyt kokeillunkaltaiset aktiviteetit, jotka tarjoavat myös liikuntarajoitteisille uusia kokemuksia.
Yleisemmin hän toivoo, että yritykset pohtisivat esteettömyyttä kokonaisuuden kannalta.
– Ei tule ehkä ajateltua, että vaikka jokin aktiviteetti olisi esteetön, pitää sinne oikeasti myös päästä esteettömästi. Jos on jyrkkiä ramppeja, painavia ovia joita ei jaksa avata tai pelkät portaat, ei se ole esteetön.