Kysyimme kaupungilla ajatuksia ehdokkaan valinnasta.
Mikko Laurikkala
Puolue vaikuttaa aika paljon, mutta tutkin myös yksittäisten ehdokkaiden vaalikonevastauksia. Mielessäni ei ole yksittäisiä asioita, jotka vaikuttavat äänestämiseen. Teen päätöksen paljolti puolueohjelman perusteella. Tietyillä puolueilla on asioita, joita en voi hyväksyä ja toisin päin. Toisaalta en ole vielä lyönyt lukkoon puoluetta, jota äänestän. Niitä on useampia vaihtoehtoja.
Pirjo Urpi
Näissä vaaleissa on vaikeaa valita ehdokasta. Kaikki tuntuvat olevan leikkausten kannalla ja koko ajan tulee tiukempaa. En ole vielä tehnyt vaalikonetta, mutta täytyy varmasti käydä tekemässä. Olen äänestänyt ennen keskustapuoluetta, mutta en tiedä äänestänkö nyt. Jos tietäisin, että joku ehdokas on oikeasti sen asian takana mistä puhuu, äänestäisin häntä.
Kirsi Martela
On vaikeata valita ehdokasta. Puolue vaikuttaa jonkin verran ja ehdokkaan omat ajatukset sitäkin enemmän. Tutkin vaalikoneita. Olen muuttanut muutama kuukausi sitten kaupunkiin, niin ehdokkaat ovat minulle vieraita. Ne puolueet, joihin olen ennen luottanut, eivät ole enää luottamuksen arvoisia.
Henrik Tornberg
Ehdokkaan valinta lähtee siitä, että on aatteellisesti jollain lailla samalla kannalla kuin itse olen. Olen vasemmistolainen. Vasemmistoliitosta löytyy ehdokas ja yleensä olen äänestänyt melko nuorta ehdokasta. Ja ehdokkaani on päässytkin valtuustoon. Teen vaalikoneen ja katson mitä ehdokkaat siellä vastaavat.