Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Arja Saijonmaa päättää Jyväskylän Kesän käsikirjoittamallaan konsertilla

Laulaja esiintyi festivaalilla edellisen kerran vuonna 1970.

Jyväskylän Kesän päätöskonsertissa tiistaina 8.7. nähdään laulaja-näyttelijä Arja Saijonmaa. Hän on kantaaottava moniosaaja, jonka esiintymistä on nähty Jyväskylän Kesässä aiemminkin. Vuonna 1970 hän oli mukana festivaalin sisältöjä kommentoivassa Hurja joukko -katuteatteriryhmässä. Tänä vuonna hän tekee kauan odotetun paluun Jyväskylän Kesän lavalle.

Päätöskonsertti on Jyväskylän Kesän tilaama kokonaisuus, joka on kokonaan Saijonmaan käsialaa esityksen käsikirjoitusta ja yhtyeen kokoamista myöten. Konsertin punaisena lankana toimii Jyväskylän Kesän vuoden 2025 teema sivistys sekä festivaalin 70-vuotinen historia.

Lisäksi kuullaan Saijonmaan muistoja hänen uransa varrelta. Saijonmaa haluaa konsertissaan tuoda esiin myös Euroopan tilan tässä myllerryksen ajassa esittämällä muun muassa suuren hittinsä Jag Vill Leva I Europa.

Etenkin Ruotsissa suurta suosiota kerryttänyt Saijonmaa on ollut mukana monenlaisissa eri projekteissa. Hän on osallistunut viime vuonna Ruotsin Vain elämää -versiointiin, ja onhan Saijonmaa ollut osallisena niin Suomen omissa euroviisukarsinnoissa, kuin Ruotsin Melodifestivalenissa.

Euroviisuedustus jäi Saijonmaalta vain hiuskarvan varaan, sillä vuonna 1987 hän jäi kappaleellaan Högt över havet toiselle sijalle vain yhden pisteen erolla voittokappaleeseen. Saijonmaa mainitaan myös nimeltä Ruotsin tämän vuoden euroviisuedustajan KAJ:n supersuosion saaneen Bara bada bastu -kappaleen sanoituksissa.

Melodifestivalenin yhteydessä Saijonmaalta kysyttiinkin, lähteekö hän KAJ-yhtyeen kanssa saunomaan Baseliin, mikäli KAJ voittaa. Saijonmaa vastasi ytimekkäästi: Ich komme.

Jyväskylän Kesän päätöskonsertti järjestetään tiistaina 8.7. Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa.