Jäänmittaus alkoi Keljonlahdella 8. tammikuuta.
Keljonlahden voimalaitoksen lähivesillä kartoitetaan jäätilannetta talvisin viikoittain. Mittaukset päästiin aloittamaan 8.1. Tulokset julkaistaan viikoittain Alvan verkkosivuilla.
Keljonlahden jäätilanteen mittaustulokset löytyvät osoitteesta alva.fi/jaatiedotekartta. Mittaaminen ei takaa jään vahvuutta muualla kuin mittauskohdassa mittaushetkellä, koska jäätilanne ja voimalaitoksen ajotapa vaihtelevat.
Keljonlahden voimalaitoksen lähivesien lisäksi heikon jään paikkoja on myös Jyväsjärvellä Rauhalahden voimalaitoksen edessä. Jää saattaa heiketä erityisesti voimalaitokselta tulevan ojan läheisyydessä sekä voimalaitoksen jäähdytysvettä ottavan putken läheisyydessä. Rauhalahden voimalaitoksen vaikutusalueelle syntyvästä avovedestä ja heikentyneestä jäästä varoitetaan varoitustauluin.
Tuomiojärveltä löytyy kaksi vedentuotannon hapettimiin liittyvää vaaranpaikkaa. Hapettimet sijaitsevat Lehtisaaresta uimarannan ja Priimuksen suuntiin. Hapettimista varoitetaan jäällä kelluvin varoituspoijuin sekä -tauluin, jotka sijaitsevat Viitaniemessä, Tuomiojärven uimarannalla, Rantueen rannalla sekä Haukkalassa.
Tuomiojärvellä ulkoilevien on hyvä painaa mieleensä hapetinten paikat ja välttää niiden lähialueita, joilla jää haurastuu normaalia aiemmin. Alvan verkkosivuilta löytyvään jäätiedotekarttaan hapetinten sijainnit on merkattu punaisilla pisteillä.