Suur-Jyväskylän Lehden toimitus kertoo, miten heidän oma joulunviettonsa on muuttunut.
Kia Toivanen, toimittaja:
Meillä joulua vietetään monesti suurella sukulaisporukalla. Syömme pitkän kaavan mukaan, joten joulupöytään on kehitelty välillä pientä ohjelmaa. Muutamana vuonna jokainen on kertonut vuorollaan merkittävän asian kuluneesta vuodesta.
Viime jouluna totesimme, että kierros on usein hidas eikä nostata tarpeeksi juhlatunnelmaa. Miksei jouluilta voisi olla kepeä? Keksimme siis uuden, iloisemman tavan: joululaulut.
Joulupöydässä ei ole koskaan ollut niin hauskaa! Laulun sai aloittaa kuka tahansa ja milloin tahansa. Mielellään lauluksi valittiin duurivoittoisia, lyhyitä sävelmiä kuten Taas toivotus hyvän joulun, Kilisee, kilisee kulkunen ja Tonttujen jouluyö.
Sanat muisti aina joku, ja kiinnostavaa oli myös katsoa, miten pitkään uusia lauluja riitti.
Samalla ruokailuun tuli tarpeellisia taukoja, kun haarukka ja veitsi oli pakko malttaa laskea alas tämän tästä.
Keskustelu kuusen aitoudesta jatkui kuitenkin edelleen.
Myös ne perheenjäsenet, joiden laulua kuulee harvemmin, olivat innolla mukana. Niin yhteisen musiikin – ja joulun – taika tarttuu.
Outi Elomaa, toimittaja:
Kävin usean vuoden ajan vakavaa keskustelua kuopukseni kanssa aiheesta muovikuusi vai oikea kuusi. Monta vuotta annoin periksi, vaikka joulun aikaan allerginen nenäni oli tukossa ja silmiä kutitti lääkityksestä huolimatta. Kuusia oli suihkutettu ohjeiden mukaan, mutta mikään ei auttanut.
Kun tiemme erkanivat eri osoitteisiin päätin, että nyt en anna enää periksi. Yhden joulun vielä annoin, mutta kun jouluun tuli mukaan lisäksi sanomalehtien päälle kakkiva ja pissivä kuopuksen koiranpentu, oli sopiva hetki muuttaa perinnettä. Sinä jouluna oli pöydällä metrin mittainen kuusi valoineen ja seuraavaksi ostin kyselemättä muovikuusen.
Keskustelu kuusen aitoudesta jatkui kuitenkin edelleen. Perusteluni siitä, että hän on kotonani kaksi yötä joulun aikaan ja minä elän kuusen kanssa parikin viikkoa, vei voiton. Nyt meillä on muovikuusessa ne samat koristeet kuin aidossakin. Viime vuonna kuusi oli olohuoneessa loppiaisen ylikin, sillä se oli niin kaunis. Siinä rikoin toisen perinteen, eli kuusi ei mennyt pakettiin loppiaisena.
Sami Rahkonen, päätoimittaja:
Perinteet tekevät joulusta joulun. Toinen jouluntekijä on rauhoittuminen. Viime vuosina nämä joulun peruspalikat ovat kuitenkin olleet riidoissa.
Viimeiset parikymmentä vuotta olen viettänyt joulun vuoroin omien ja vuoroin appivanhempien luona Keski-Pohjanmaalla. Perheiden kasvaessa saman katon alla joulua on viettänyt parhaimmillaan parinkymmenen hengen porukka. Perinteistä kyllä, rauhallista ei.
Ensimmäinen koronavuosi pakotti katkaisemaan perinteen. Rakensimme Jyväskylään oman joulumme, jossa yhdistyivät kahden perheen perinteet. Rauha palasi jouluun, kun ei tarvinnut ajaa satoja kilometrejä ja vaihdella majapaikkaa.
Koronarajoitusten hellitettyä oli taas mukava nähdä läheisiä ja viettää jouluja yhdessä.
Mutta nyt on taas aika rikkoa perinnettä. Tai ehkä ennemminkin luoda uusia.