Monien uusien näyttelyteosten taustalla kulkee shamanistinen pohjavire.
Turkulainen kuvataiteilija Erkki Nampajärvi kokosi Galleria Ratamoon Musta energia -näyttelyn. Nampajärvi luonnehtii teostensa aiheiden kumpuavan ihmisenä olemisesta sekä alitajunnan tummista syövereistä.
– Teosteni värimaailma on niukka, suosin barokkimaisia, dramaattisia sävyjä. Näyttelyssä on tummanpuhuvia kerroksellisia töitä, Nampajärvi kertoo.
Hän työskentelee useita eri tekniikoita hyödyntäen ja tekee mielellään sekatekniikka- ja kollaasiteoksia. Hän käyttää teoksissaan muun muassa öljyväriä, mustetta ja hiiltä.
– Yleensä olen keskittynyt näyttelyissä yhteen tekniikkaan, mutta nyt toin esille monilla eri tekniikoilla valmistamiani teoksia. Tästä tulikin ehkä eniten itseni näköinen näyttely pitkään aikaan, Nampajärvi iloitsee.
Nampajärvi tutkii mielellään historiaa ja muinaisia myyttejä ja saa niistä inspiraatiota taiteeseensa. Hänen töistään on löydettävissä hengellisiä ja uskonnollisia teemoja sekä mytologiaa.
– Uusiin töihini on noussut mukaan myös shamanistinen pohjavire.
Hän on viehättynyt rakentamaan fyysistä työskentelyä vaativia suurikokoisia kollaaseja.
Kollaasien tekeminen on hänelle eräänlaista leikittelyä ja kokeilua. Toisinaan kollaasit syntyvät kuin itseään ohjaten, ja yllätyksellisyydellä on iso rooli työskentelyssä. Työt rakentuvat kerros kerrokselta ja pala palalta.
– Kollaasien tekeminen on usein kuin palapelin rakentamista. Välillä joku hankala pala pyörii pitkään löytämättä paikkaansa, mutta sitten asiat yhtäkkiä loksahtavat paikalleen.
Monissa teoksissa kiiltävät ja mattapintaiset elementit vuorottelevat, sillä Nampajärvi on hyödyntänyt mustavalkoisia vanhojen kirjojen kuvituksia osana töitään. Varsinkin luontoaiheet, taidehistoria ja uskonnolliset kuva-aiheet kiehtovat häntä.
Nampajärvi kävi läpi työhuoneellaan pitkään kesken olleita teoksiaan ja päätyi käyttämään myös niitä osana kollaasejaan. Vanhojen teosten näkeminen pitkästä aikaa herätti runsaasti muistoja. Niiden parissa työskentely on Nampajärven mukaan vaatinut tietynlaista irti päästämistä.
– Vaikken enää voikaan täysin palata nuoruuden uhoon, koen että vanhat työt tuovat mukaan omanlaistaan energiaa toimiessaan nyt osana uusia teoksia.