Kaikilla kädenvääntäjillä on omat vahvuutensa, heikkoutensa ja vääntötapansa. Jokainen käsi on erilainen.
Jyväskylä sai elokuussa oman kädenvääntöseuran, kun Arm Fight JKL perustettiin. Aiemmin paikalliset harrastajat väänsivät kättä tamperelaisen TKT-Nääsvääntö-seuran alaisuudessa, eräänlaisena ”Jyväskylän etäpesäkkeenä”, kuten he itse asetelmaa kutsuvat.
Arm Fight JKL:n Timi Hyppönen, Panu Partanen, Ere Siili ja Sami Öhman kertovat, että kädenvääntö on yhteisöllinen harrastus, jossa toisilta saa vääntöseuran lisäksi myös tukea ja vinkkejä. Seurassa on parikymmentä aktiivista jäsentä. Treenit järjestetään viikoittain Monitoimitalon tiloissa, ja tavoitteena on tulevaisuudessa panostaa yhä enemmän myös kisaamiseen.
Kädenvääntö vaatii kokonaisvaltaista voimaa ja teknistä osaamista, joten pelkällä isolla hauiksella ei lajissa menesty.
Kädenväännön tekniikka on täynnä pieniä nyansseja ja uutta voi oppia loputtomasti. Monipuolinen kuntosaliharjoittelu on hyödyksi, ja tärkeää on treenata etenkin kaikkia käden lihaksia sekä selkää. Toista ihmistä vastaan vääntäminen on kuitenkin parasta treeniä.
– Kyseessä on tavallaan intiimi laji, sillä siinä pidetään kiinni toisen kädestä pitkiäkin aikoja, Hyppönen sanoo.
Tyypillisiä piirteitä lajin harrastajille ovat seuralaisten mukaan tavoitteellisuus, pitkäaikaisen kehityksen edistäminen, kilpailuhenkisyys ja itsensä haastaminen. Kaikilla kädenvääntäjillä on omat vahvuutensa, heikkoutensa ja vääntötapansa, joten pöydän toiselle puolelle asettuva vastustaja vaikuttaa paljon siihen, millainen vääntötilanteesta muodostuu. Useimmat harrastajat harjoittelevat molemmilla käsillä vääntämistä.
– Jokainen käsi on erilainen, jopa saman ihmisen eri kädet, luonnehtii Partanen.
Kyseessä on intiimi laji, siinä pidetään kiinni toisen kädestä pitkiäkin aikoja.
Timi Hyppönen
Seuran puheenjohtaja Hyppönen on vääntänyt kättä aktiivisesti neljän vuoden ajan, mutta kipinä syttyi jo pikkupoikana.
– Kiinnostuin lajista, kun näin Over the Top – terästäkin kovempi -elokuvan, jossa Sylvester Stallone näyttelee kädenvääntöä harrastavaa rekkakuskia, Hyppönen kertoo hymyillen.
Kiipeilytaustainen Partanen päätyi kädenväännön pariin, koska voiman harjoittelu kiinnosti. Lajin yhteisöllisyys vei Partasen mukanaan. Siili puolestaan innostui kädenväännön mahdollistamasta voiman ja tekniikan yhdistämisestä. Öhman kertoo syttyneensä lajille katsottuaan Youtube-videoita kädenväännöstä.
– Kun katsoin videoita, minut valtasi kokonaisvaltainen jännitys, Öhman sanoo virnistäen.
Samaa jännitystä hän pääsee nyt kokemaan vääntäessään itse kättä muita vastaan ja etenkin kisatessaan. Kisatilanteet tarjoavat adrenaliiniryöpyn ja hyvälaatuista jännitystä.
– Lajissa pärjääminen tarjoaa välittömän hyvänolontunteen, Hyppönen kuvailee.
Kädenväännössä kilpaillaan painoluokittain. Kättä väännetään pöydän äärellä seisten, virallisessa kädenvääntöpöydässä on kaksi vetotappia ja tyynyt kyynärpäille.
Kisapäivät voivat olla pitkiä, mutta suoritus itsessään on yleensä ohi nopeasti.
– Yleensä kisasuoritus kestää muutamasta sekunnista eteenpäin. Itse roikuin kerran kisoissa vääntötilanteessa minuutin, mutta se on aika harvinaista, Siili kuvailee.
Kädenvääntö vaatii yksinkertaisimmillaan vain kovan pöydän ja kaverin. Kättä voi vääntää myös rennoissa merkeissä.
– Olemme joskus kokoontuneet vääntämään kättä yömyöhään asti katsellen samalla jotain ohjelmaa, Hyppönen kertoo.
Arm Fight JKL:n jäsenet ovat välillä törmänneet mielikuvaan, että kädenväännössä rikkoo helposti itsensä. He mainitsevat, että hyvä lämmittely, lepo, nivelten, jänteiden ja lihasten hyvinvoinnista huolehtiminen ja oikean tekniikan opettelu on tärkeää, jotta säästyy vammoilta ja revähdyksiltä.
Treeneissä kiinnitetään huomiota siihen, että harrastajien paikat pysyvät ehjänä. Kädenvääntö onkin turvallista aloittaa seuran harjoituksissa, jossa oikeaan tekniikkaan saa hyvät ohjeet ja vääntämistä pääsee testaamaan kokeneempien kanssa.
Arm Fight JKL:n toimintaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi.
– Kun meille tulee uusia harrastajia, annamme heidän aluksi voittaa niin kauan, että he oppivat oikean tekniikan. Se voi tuntua tylsältä, mutta on tärkeää, Hyppönen sanoo.