”Ajattelin pari vuotta sitten, että jos en nyt nosta artistiuraani uudelle tasolle, niin koska sitten.”
Laulaja Annika Eklund kuunteli lapsena perheensä automatkoilla Finnhits-kokoelmia c-kaseteilta. Osa niistä oli Esson matkamusaa-kasetteja, joissa oli samoja biisejä kuin alkuperäisilläkin levyillä.
Ensimmäinen Finnhits-levy julkaistiin vuonna 1974 ja kaikkiaan tehtiin 14 kokoelmalevyä. Niitä myytiin vuosien aikana yli miljoona kappaletta. Yksittäisiä levyjä myytiin parhaimmillaan yli 150 000 kappaletta.
Finnhitsien pääpaino oli suomeksi tehdyissä kansainvälisissä hiteissä, mutta mukana oli myös suomalaista uutta musiikkia.
– Levyillä on satoja biisejä. Konserttiamme mainostetaan Finnhits 50 vuotta ja kuule kaikki hitit samalla kiertueella. Se ei siis ihan pidä paikkaansa. Mukana konsertissa on ihmisille rakkaimmat ja tutuimmat Finnhits-biisit. Olemme tehneet osasta potpureita ja mukana on harvinaisempiakin helmiä. Kauniita ja romanttisiakin tunnelmapaloja on mukana, Annika Eklund sanoo.
Hän on yksi Finnhits 50 vuotta-juhlakiertueen esiintyjistä. Muut artistit ovat Jyväskylässä Tiina Räsänen, Tomi Metsäketo ja Sami Hintsanen. Nina Tapio on nelikon vakiojäsen ja Tiina Räsänen esiintyy kiertueen kahdessa konsertissa. Juhlaorkesteria johtaa Jari Puhakka.
Kauniita ja romanttisiakin tunnelmapaloja on mukana.
Levyillä oli iskelmäklassikoita, kuten Nosta lippu salkoon, Eviva Espanja, Avaa sydämesi mulle ja Vasten auringon siltaa.
– Löysimme levyiltä ihan uusia lauluja, mutta myös uusia artisteja. Esimerkiksi Hannen ja Päivin, ja on ollut hauska tutkia heidän taustojaan. Minulle tutuin on Katri Helena, jonka lauluja on levyillä paljon. Ihailen häntä laulajana todella paljon. Laulan konsertissa Vicky Rostin levyttämän hitin Näinkö aina meille täällä käy. Se on monille tosi tunnettu ja sen ajan hitti, Eklund kertoo.
Annika Eklund asui Jyväskylässä liki kahdeksan vuotta opiskellessaan Jyväskylän ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi. Laulajan työtä hän on tehnyt yli 30 vuotta.
Nuorempana hän esitti enemmän tanssi-iskelmiä ja covereita, mutta on siirtynyt pop-iskelmän suuntaan ja laulaa keikoilla omia levytyksiä. Tanssilavojen lisäksi hän esiintyi kymmenen vuoden aikana paljon Itämeren laivoilla, ja on tehnyt varsinkin kesäisin musiikkiteatteria vuodesta 2009 lähtien.
Hän julkaisi 12 vuoden tauon jälkeen 25. lokakuuta uuden levyn Jääkauden jälkeen. Se on kokonaisuus, jossa on sävellyksiä ja sanoituksia useilta säveltäjiltä sekä neljä tuottajaa. Eklund kertoo pitäneensä kuitenkin ohjakset itsellään, jotta levystä tulee yhtenäinen kokonaisuus.
– Tämä on selvästi poppialbumi. Tekeillä on jo seuraava levy ja se on eri kuuloinen. Ajattelin pari vuotta sitten, että jos en nyt nosta artistiuraani uudelle tasolle, niin koska sitten. Lapsemmekin ovat siinä iässä, että on helpompi lähteä keikalle. Toki isovanhemmat on suurena apuna.
Iskelmä-käsite on Eklundin mukaan laajentunut viime vuosina popin suuntaan.
– Kotimainen iskelmä voi hyvin. Se uudistuu ja muuttuu koko ajan. Nykyään, jos puhuu tanssimusiikista, nuoret ymmärtävät sen eri tavalla kuin iäkkäämmät. Heidän mielestään tanssimusiikki on valssia ja paritansseja. Nuoremmat taas ajattelevat, että tanssimusiikki on dancea eli lähinnä ysäriä. Tässä tilanteessa voi tulla helposti väärinkäsityksiä, Eklund sanoo nauraen.
Hänestä olisi mukavaa tehdä kesäisin lavakeikkoja. Kun hän esittää omia lauluja, ne eivät välttämättä kelpaa tanssikansalle.
– Keikkapaikkoina lavat ovat ihania, mutta en ehkä keikkailisi ihan vanhalla tanssietiketillä. Siinähän esimerkiksi tanssi-ilta aloitetaan aina valssilla ja laulujen järjestys on tarkka. Myös tanssisuunta on olennainen. On mahtavaa, jos tanssilavakulttuuri kuitenkin säilyisi, mutta voisi sitä vähän uudistaa, Eklund sanoo.
Finnhits 50 vuotta -konsertti on Jyväskylän Paviljongissa perjantaina 15.11. kello 19.