Kuvitellaan tilanne: On aivan tavallinen arkiaamu, ja olet matkalla työpaikalle tai opinahjoon reippaasti pyöräillen. Päätät poiketa matkan varrella lähikaupassa hakemassa evästä iltapäivää varten.
Pyörä jää kaupan seinustalle parkkiin muutamaksi minuutiksi.
Kun palaat ostosten kanssa pihalle, pyörä on kadonnut.
Varkaat ovat nopeita liikkeissään. Niin nopeita, etten edes tajunnut tilannetta, kun sellaista jouduin todistamaan vain muutama viikko sitten. Tilanne oli yllä kuvatun kaltainen, eli maastopyörä lähti lukittuna liikkeelle jyväskyläläisen ruokakaupan pihalta. Aamu oli jo valjennut, kello oli kahdeksan ja yhdeksän välillä.
Olin myös itse pyöräilemässä työpaikkaa kohti. Ohitin kaupan sen sivukadulta ja samalla huomasin, kuinka nuori mies kantoi tummaa polkupyörää renkaat maata hipoen. Hän liikkui kaupan seinän vierustaa pitkin ja juoksi, kunnes kääntyi pyörän kanssa kaupparakennuksen takapihalle.
Sen verran tajusin, ettei pyörä taida olla lippispäisen miehen oma.
Ongelma on se, ettei kaikkialla kaupungissa ole mahdollisuutta laittaa pyörää rungostaan kiinni telineeseen.
Heti takaani kuitenkin kurvasi auto miehen perässä takapihaa kohti. Kuski painoi kaasua sen verran lujaa, että keskityin itse vain toimimaan liikenteessä niin, etten jäisi kyseisen pakettiauton alle.
Samalla – varmaankin aamuaivoillani – jotenkin ajattelin, että hyvä: joku lähti kaupan pihasta varkaan perään. Umpinaisella takapihalla hän jää varmasti kiinni, sillä ei pääse sieltä karkuun.
Näkemäni tilanne kesti tosiasiassa varmaankin noin parikymmentä sekuntia. Olin itsekin koko ajan liikkeessä, ja ehdin vain vaihtaa ihmettelevän katseen kadulla seisovan koiranulkoiluttajan kanssa. Pyöräillessäni eteenpäin mietin, että onneksi silminnäkijöitä oli useampia.
Kun pääsin töihin, kerroin matkalla näkemästäni kollegoille. Vasta heidän reaktionsa myötä tajusin, ettei pakettiauto ollutkaan pelastava ritari valkoisella ratsullaan vaan mitä luultavimmin rikoskumppani. Pyörä kulman taakse ja nopeasti autoon, niin jäljet varkaudesta häviävät.
Harmitti. Ärsytti. Sekä oma naiivius ja hyväuskoisuus että varkaat, jotka pöllivät pyöriä syysaamuna ammatikseen. Etenkin se, että päivän ja jopa koko viikon suunnitelmat menivät varmasti uusiksi sillä henkilöllä, jonka pyörä ei enää ollutkaan pihalla odottamassa.
Jos olisin nähnyt auton rekisterinumeron, olisin voinut auttaa vaikka jälkikäteen. Nyt täytyy vain toivoa, että joku muu tilannetta todistanut tajusi tai jopa näki asioiden todellisen laidan ja vei tietoa eteenpäin.
Kirjoitin alkusyksystä lehteen juttua siitä, miten Matkakeskuksella pyörät ovat yllättävän hyvin lukittuja. Aiemmin aseman alueella oli jonkinlainen maine siitä, että sieltä lähtee ja sinne päätyy muualta pöllittyjä pyöriä varsinkin viikonloppuisin.
Hyvä lukitseminen on helpoin tapa vähentää pyörävarkauksia, sillä jos pyörää ei voi vain kantaa telineestä pois, se jää todennäköisemmin rauhaan.
Ongelma on se, ettei kaikkialla kaupungissa ole mahdollisuutta laittaa pyörää rungostaan kiinni telineeseen. Pyörät ovat yhä hienompia ja kalliimpia, kun ne voivat kulkea myös sähköllä. Itse kuljen romulla, joka toimii arjessa, mutta jota harva ehkä haluaisi varastaa ainakaan kaupantekomielessä. Mietin silti edes hieman sitä, mihin pyöräni varsinkin yön yli jätän.
En silti ollut ennen tajunnut, miten nopeasti pyörä voi hävitä myös päiväsaikaan.
Siihen tarvitaan vain pikainen kauppareissu, jos käy huono tuuri.