Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sponsorit ovat Valon kaupungin elinehto

Tapahtuman järjestäjät ovat varautuneet isoon kävijämäärään ja esimerkiksi Tourujoen silloilla liikkuvien määrää rajoitetaan. Osaa teoksista voi käydä katsomassa yöaikaankin.

Valon kaupunki -tapahtumaa vietetään Jyväskylässä torstaista lauantaihin 26.–28. syyskuuta. Kaupungin säästöjen vuoksi tapahtuman kestoa on lyhennetty, mutta Valon kaupunki -koordinaattori Jani Ruotsalainen sanoo, että katsottavaa ja koettavaa riittää paljon.

– Kun kaupunkiin rakennetaan taidetta, sitä esittelisi mielellään kävijöille viikon ja kahden viikonlopun ajan. Viime vuonna tehdyn taloustutkimuksen mukaan tapahtumakävijät jättivät talousalueelle 7,3 miljoonaa euroa matkailutuloa. Nyt jää elinkeinolta toinen viikonloppu saamatta. Tapahtumalla on kuitenkin päivittäisiä kiinteitä kuluja paljon, ja se vaikutti säästösyihin.

Viime vuonna kymmenen päivän aikana oli noin 170 000 kävijää, ja Ruotsalainen arvelee heidän tulevan katsomaan teoksia tänäkin vuonna.

Viime vuonna tapahtuman järjestäjät saivat palautetta ruuhkista ja jopa vaarallisista paikoista suurten yleisömäärien vuoksi.

– Olemme tehneet tälle vuodelle erityisiä järjestelyjä turvallisuuteen liittyen. Esimerkiksi Tourujoella rajoitetaan silloille kulkua ja järjestyksenvalvojien sekä ensiapu-partioiden määrää on lisätty. Olemme siis varautuneet siihen, että kaupunki tulee ruuhkautumaan. Apuna on ilmainen joukkoliikenne torstaista lauantaihin kello 18–24. Se koskee paikallisliikenteen linjoja S1–S6 ja 3–46 Jyväskylässä, Laukaassa ja Muuramessa, Ruotsalainen kertoo.

Maksuttomia lisävuoroja järjestetään perjantai- jalauantai-iltoihin Äänekosken, Hankasalmen, Petäjäveden, Korpilahden ja Toivakan liikenteeseen.

Tapahtuman kustannukset ovat noin 300 000 euroa, josta kaupungin osuus on vajaa 100 000 euroa. Ruotsalainen korostaa, että ne ovat vuosikustannukset.

Viime vuonna tapahtuman menot olivat 370 000 euroa ja sponsoritulot 200 000 euroa.

– Meistä tapahtuman tekijöistä ei kukaan tee tätä täysipäiväisesti. Kiitos kaikille tukijoille. Jos heitä ei olisi, emme pystyisi järjestämään tapahtumaa tässä mittakaavassa.

Tapahtuma päättyy päivittäin puolen yön aikaan ja esimerkiksi teosten äänimaisemat ajetaan alas yöksi.

– Osaan teoksista jää kuitenkin valaistus eli se on aistillinen kokemus ilman ääntäkin. Teokset ovat päällä turvallisuussyystäkin, sillä katuvalot ovat pois päältä joissakin kohteissa, jotta teokset näkyvät paremmin.

Ruotsalainen odottaa erityisen paljon yhden tietyn teoksen näkemistä. Se on viisimetrinen Dundu-valonukke, joka esiintyy Ruusupuistossa perjantaina ja lauantaina kello 20, 21 ja 22.

– Näin Dundun vuonna 2014 Ranskan Lyonissa ja päätin, että joskus tuo nähdään Jyväskylässä. Seitsemän vuoden odotus päättyy, Ruotsalainen sanoo.