Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miten varaudut tuntien sähkökatkoksiin – ensimmäinen varautumisen teemailta on Vaajakoskella 18.9.

Omatoiminen varautuminen on tärkeää. Hyvin säilyvien ruokien lisäksi kotona kannattaa olla esimerkiksi pullovettä, varavirtalähde ja retkikeitin.

Mitä kaikkea kotona pitäisi olla esimerkiksi pitkän sähkökatkoksen tai vedenjakelun keskeytyksen varalle? Pitääkö kaapissa olla laatikko, jossa on ruokaa pariksi päiväksi?

Jyväskylässä järjestetään tänä syksynä kolme varautumisen teemailtaa, jossa käsitellään esimerkiksi näitä asioista.

– Ajatus teemailloista heräsi jo viime keväänä. Teemaillat järjestetään Jyväskylässä tässä muodossa ensimmäistä kertaa kolmessa paikassa. Varautumisen korostamiseen vaikuttaa maailman tilanne, osittain myös koettu korona-aika. Meille on tullut myös kyselyjä tällaisesta teemaillasta, Mirja Airos kertoo.

Hän on mukana Jyväskylän Maanpuolustusnaisissa sekä Jyväskylän Seudun Reserviläisissä. Teemailloissa on mukana Keski-Suomen pelastuslaitos, jonka teemana on kertoa väestönsuojelusta. Iltojen yhteistyökumppanina on myös Jyväskylän kaupunki.

Omatoiminen varautuminen on Airoksen mukaan iso kokonaisuus ja koulutuksessa kerrotaan 72 tunnin varautumissuosituksista.

– Ihmisten olisi hyvä varautua häiriötilanteisiin, ovat ne mitä tahansa. Kotivaran lisäksi siihen liittyy sisälle suojautuminen ja miten varaudutaan tartuntatauteihin. Tärkeä osansa kokonaisuudessa on viestintä ja henkinen kriisinkestävyys. Kotitalouksien varautuminen antaa edellytykset sille, että yhteiskunta kestää vakavatkin kriisit. Kun kotitaloudet ovat varautuneet, se helpottaa muiden osapuolten töitä. Silloin voidaan kohdentaa yhteiskunnan toimet kaikista hauraimpiin yhteiskunnan osiin.

Mirja Airos on varannut kaappeihinsa tiettyjä tuotteita, mutta on tehnyt myös hankintoja.

– Yksi uusi hankinta oli paristokäyttöinen radio ja minulla on myös tavallinen paristokello. Puhelinta varten on varavirtalähde. Jo korona-aikaan hankin retkikeittimen, jota voi käyttää sähkökatkon aikana. Suosittelen luontoretkille paperikarttojen hankkimista, sillä puhelimesta saattaa loppua akku tai ei ole kenttää.

Kotona pitäisi olla kotivaraksi soveltuvaa ruokaa, jonka säilytysaika on pitkä, valmistaminen nopeaa ja kypsentämiseen tarvitaan vähän vettä tai ei ollenkaan.

– Kotivaraan kuuluviin tuotteisiin ei tarvita jääkaappia tai pakastinta. Hyvin säilyviä tuotteita ovat esimerkiksi säilykehedelmät, näkkileipä, välipalapatukat, korput, murot, myslit, kuivatut luumut ja taatelit. Veden pitäisi olla kaupasta ostettua pullovettä. Se säilyy paremmin kuin hanasta otettu, Mirja Airos kertoo.

Ensimmäinen varautumisen teemailta on keskiviikkona 18.9. kello 18 Vaajakummun koululla.

Palokan yhtenäiskoululla tapahtuma on 23.10. kello 18 ja Keljonkankaan yhtenäiskoululla 13.11. kello 18.

Tilaisuudet ovat maksuttomia.