Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pian valmistuu 200 uutta opiskelija-asuntoa – Koas Korttelikylän talossa osa asukkaista joutui muuttopuuhiin takuuvikakorjauksen takia

Koasin rakennushanke Tourulassa on loppusuoralla. Tukien leikkausten vaikutusta asuntorakentamiseen ja opiskelijoiden asunnontarpeeseen seurataan.

Jyväskylän opiskelija-asuntokantaan tulee pian lisäystä. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koasin uusin asuinkohde Tourulassa on harjakorkeudessa, ja parhaillaan kohteessa tehdään sisätöitä. KOAS Tourula -nimellä kulkeva talo valmistuu loppuvuodesta ja suunnitelmissa on, että uudet asukkaat pääsevät muuttamaan taloon vuodenvaihteessa.

Aivan Vaajakosken moottoritieltä keskustaan johtavan rampin viereen rakennetussa talossa on yhteensä 121 asuntoa, joista 102 yksiötä ja 19 kaksiota. Soluasuntoja ei ole, vaan kaksiot ovat niin kutsuttuja perheasuntoja, kertoo Koasin kehittämis- ja viestintäpäällikkö Hilla Hoskonen.

– Oman asunnon, yksiön, suuntaan opiskelijat ovat pyrkineet jo pitkään, jopa 1990-luvulta lähtien. Niiden lisäksi pyrimme tekemään uusiin kohteisiin yhä enemmän yhteistiloja, Hoskonen kertoo.

Niiden tarkoituksena on luoda yksinasuville mahdollisuuksia yhteisölliseen toimintaan. Vapaa-ajanvieton lisäksi tiloja suunnitellaan nykyisin myös opiskelukäyttöön.

– Opiskelu- ja oleskelutilaan on panostettu yhä enemmän. Tilassa on pieni keittiö, ja siellä voi lukea tai tuoda oman läppärin. Ollaan haettu yhteisen olohuoneen tuntua, samansuuntaista kuin kampuksilla voi olla ainejärjestöjen tiloissa.

Tourula on kolmas Koasin asuinkohde, jossa käyttöön tulevat aurinkopaneelit.

Kolmioita tulee kuusi kappaletta.

– Kaikki uudet asuinkohteet pyritään tekemään A-energialuokkaan. Rakennusmateriaaleihin on kiinnitetty huomiota myös vastuullisuuden näkökulmasta, Hoskonen kertoo.

Koas rakennuttaa parhaillaan myös toista kohdetta. KOAS Syke valmistuu maaliskuussa 2025 keskustaan Harjun kupeeseen. Ensimmäisten asukkaiden on tarkoitus muuttaa taloon huhtikuussa.

– Tämä on kohteena hieman pienempi, 80 asuntoa. Niistä yksiöitä on 68, kaksioita ja kolmioita tulee molempia kuusi kappaletta.

Kolmioita on Koasilla ennestään vain muutamia kymmeniä. Hoskosen mukaan nyt niitä rakennettiin Sykkeeseen, kun mahdollista oli.

– Rakennusmassa oli sellainen, että siihen saatiin luontevasti myös kolmioita. Meillä on myös kiinnostusta kokeilla, millaiseksi kysyntä osoittautuu ja miten sopivan kokoinen kolmio toimii opiskelijoille keskustassa.

Jyväskylässä on yhteensä yli 40 000 opiskelijaa. Nykyisellään Koasilla on 2 700 asuntoa ja niissä asuu yhteensä 3 900 asukasta. Hilla Hoskonen sanoo, että opiskelija-asuntosäätiö pyrkii vastaamaan kysyntään ja arvioi, että asunnontarvitsijoita ja tarpeita on kuitenkin monenlaisia.

– Koasilla on huomattu viime aikoina hienoista kasvua asuntohakemuksissa. Jos katsotaan suoraa kysyntää, kesäkuun alusta tähän hetkeen hakemuksia on saapunut noin 3 000. Yksiötä hakee kaikista hakijoista yli puolet.

Koko vuoden aikana saapuu yhteensä noin 6 500–7 000 hakemusta. Osa hakijoista on löytänyt asunnon muualta, osa saanut opiskelija-asunnon, sillä Koas pystyy tarjoamaan asuntoja hakijoille sitä mukaa kun niitä vapautuu irtisanomisten myötä. Elo- ja syyskuulle uusia vuokrasopimuksia on tehty 660 kappaletta.

Hoskonen kertoo, etteivät hallituksen asumistukiin tekemien leikkausten vaikutukset vielä juurikaan näy hakemuksissa, mutta tilannetta seurataan.

Sen sijaan uusien kohteiden aloittamista pohditaan nyt entistä tarkemmin, sillä hallitus on leikannut erityisryhmien, kuten opiskelijoiden, asuntorakentamisen investointiavustusta parissa vuodessa ennätyksellisen paljon.

Yksi vaihtoehto on vanhempien kohteiden perusparannus vastaamaan paremmin nykyisten opiskelijoiden tarpeita. Kortepohjassa Koasin vuonna 1992 valmistuneen luhtitalon ja kerrostalon perusparannus valmistui heinäkuussa. Remontissa kerrostalon soluasunnot muutettiin kaksioiksi.

– Teemme kahdentyyppisiä remontteja. On näitä massiivisia peruskorjauksia, joissa perusparannetaan kohde tekniikkaa myöten, sekä pienempiä Facelift-remontteja, joissa kohennetaan ja uudistetaan pintoja.

Remontteja on suunnitteilla myös ensi vuodelle Koas Ainolankaaren kohteeseen Kuokkalassa.