Hankasalmelaisen Grill Roomin kesävierailut Jyväskylän tapahtumiin ovat olleet ”loppuunmyytyjä”. Viikonloppuna tuotteita on myynnissä Wemmissä.
Jyväskylässä Paviljongin alue täyttyy ensi viikonloppuna markkina- ja urheiluhumusta, kun alueella järjestetään Finlandia Marathon perjantaina ja lauantaina sekä Wemmi-sadonkorjuumarkkinat lauantaina ja sunnuntaina.
Niemisjärvellä toimiva Grill Room vierailee ensimmäistä kertaa Wemmissä.
– Olemme kiertäneet tänä kesänä eri tapahtumissa myyntivaunulla ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Kaikki viikonloput yhtä lukuun ottamatta ovat täynnä toukokuusta lähtien. Meillä on oma tiimi, joka hoitaa viikonloput ja itse olen ollut enemmän Hankasalmella. Myyntiauton toiminnassa mietitään hampurilaisen valmistuksessa sekunteja pois, kun kolmen hengen tiimi tekee työtään. Sekunneillakin on vaikutusta, kun myydään satoja hampurilaisia yhdessä päivässä, Grill Roomin toimitusjohtaja Joni Laitila sanoo.
Grill Room on vieraillut Jyväskylässä tänä kesänä Jyväskylän Kesän Puistojuhlilla, MM-ralleissa ja Kuninkuusraveissa.
– Olemme myyneet näissä tapahtumissa hyvin ja voisi sanoa, että jokainen keikka on ollut loppuunmyyty. Esimerkiksi Jyväskylän tapahtumissa kävin täyttämässä öisin varastot. Wemmiin olisi mukava tulla edes toisena päivänä katsomaan millainen tapahtuma se nykyään on.
Yritys tulee Wemmiin kolmella tuotteella. Laitila sanoo, että kun on pienet tilat, ei voi olla monia versioita hampurilaisista.
Kesä on ollut Niemisjärvellä työntäyteinen.
– Tilat ja keittiöt eivät ole meillä kesäkuukausina riittävät. Kun ottaa tilanteen huomioon, niin hyvin on selvitty. Ihmiset ovat varautuneet odottamaan, ja joillakin on ollut mukana kroketti-peli, pelikortteja ja lukemista. Talvella on aikaa miettiä millä asetelmalla lähdemme ensi kesään. Jotain uutta pitää vähän keksiä, Laitila toteaa.
Susanna Lahnamäki tulee lauantaina Wemmiin kolmatta kertaa. Hän myy Korpilahdella kasvatettuja talvivalkosipuleita.
Talvi ja kesä eivät olleet hänen mukaansa suosiollisia valkosipulin viljelylle. Alkukesän kuivuus vaikutti kasvuun. Lahnamäen mukaan iso muutos nollakelistä helteeseen oli kova stressi kasveille.
Talvivalkosipulit istutetaan syksyllä ja nostetaan jo heinäkuussa maasta.
– Kotimaista valkosipulia ei ole paljon saatavilla kaupoista. Meidän tilallamme on hyvät mahdollisuudet sen viljelyyn ja kun kysyntää on, päätimme kasvattaa sitä. Kauppa on käynyt aikaisempina vuosina Wemmissä omalla kohdalla hyvin. Ihmiset tulevat selvästikin hakemaan tuotteita tapahtumasta. Tapahtumalla on pitkä historia ja se on monille syksyisen viikonlopun ohjelmanumero. Siksi sinne kannattaa lähteä myymään.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.