Naisten pesäpallon ylimmässä sarjassa Superpesiksessä Jyväskylän Kirittäret sysättiin pronssiotteluun, kun tamperelainen Manse PP oli neljän ex-Kirittären voimin jyväskyläläisiä parempi pudotuspeleissä luvuin 3–0. Pronssiottelussa Kirittäret saa vastaansa Seinäjoen Maila-Jussit.
Kirittärien kohtaloksi koitui se, minkä Suur-Jyväskylän Lehti ennakoikin. Joukkueen kotiutusvoima on ollut koko kauden liian epätasaista ja ohutta. Yllättävää oli, että Kirittärien vahvin osa, ulkopeli, mureni Mansea vastaan, etenkin ensimmäisillä jaksoilla. Mutta siinä missä Manse PP ikääntyy, on Kirittäret muutamalla vahvistuksella ensi kaudella entistäkin parempi.
Kirittärien kakkosjoukkue Talent säilyi Ykköspesiksessä ja miesten puolella Kiri ilmoittaa tällä viikolla uusista nimistä rosterissa, jolla ensi kesänä lähdetään hakemaan nousua Superiin. Jyväskylän Lohen tilanne on hankalampi, kun seurasta on lähdössä avainhenkilöitä.
Illusionin joukkueet maailmalle: Jyväskyläläisen voimisteluseura Illusionin nuoret pääsevät edustamaan seuraa ja Suomea maailmalla. Illusion Short osallistuu marraskuussa IGAGG:n B-kategorian kisoihin Viron Tarttossa. Niin ikään Illusion Pre Jr on valittu edustamaan Suomea samassa kansainvälisessä kisassa.
Illussion hakee uusia voimistelijoita talvikauteen teemalla Enemmän kuin harrastus. Seura haluaa viestittää, että mukanaolo ei edellytä kilpailullisuutta vaan tarjolla on myös ”ystäviä ja liikunnan iloa”.
Rantalentopallokausi on ohi: Jyväskyläläinen lentopalloseura JyväsLentis on saanut kesän rantalentopallokauden eräällä tapaa päätökseen. Viikkobiitsin finaalit taiteiltiin Tuomiojärven rannassa teemana Queen & King of Tuokkari -tittelit.
Viimeisen osakisan kuningattarista voitti Priscilla Sivonen, mutta kokonaiskisan voiton vei Pauliina Väisänen. Kuninkaiden puolella Niko Hirvonen voitti viimeisen osakisan ja koko rankingsarjan.