Ulla Aatisen näyttelyn teema on lentäminen. Tilan kattoon ripustettu kurkiaura lentää valoisampia teoksia kohti.
Laukaalainen kuvataiteilija Ulla Aatinen toi kuvista, teksteistä ja musiikista muodostuvan Minä kerron teille tarinan -näyttelykollaasinsa esille Galleria Beckeriin. Näyttelyn kantava teema on lentäminen. Aatinen kuvaa teoksissaan lentämistä muun muassa lintujen, lentokoneiden, pilvien ja lentämisestä haaveilevien ihmisten kautta. Lentäminen symboloi Aatiselle muun muassa henkistä kasvua, itsensä löytämistä ja niin sanottua omille siivilleen nousua.
– Lentäminen on kiinnostanut minua aina, ja toivoisin osaavani lentää, Aatinen kertoo.
Aatinen on intohimoinen sarjakuvien lukija, mikä näkyy myös hänen taiteessaan. Beckerin näyttelyssä sanat ovat tärkeässä roolissa, ja ne kuljettavat kuvien ohella tarinaa eteenpäin.
– Tässä näyttelyssä teksti syntyi ennen kuvia. Aloitin työskentelyn kirjoittamalla tarinan novellimuotoon.
Aatinen kertoo, että näyttelyssä on mukana hänen omaan elämäänsä liittyviä muistoja ja kertomuksia, kuultuja tositarinoita sekä täysin sepitteellisiä juttuja. Teosten taustalla vaikuttavat häntä jollain tapaa koskettaneet nähdyt, koetut ja kuullut asiat.
Beckerin näyttely pitää sisällään myös raskaita teemoja, Aatinen on käsitellyt esimerkiksi ikävää, itsemurhaa ja syöpää. Hän tarkastelee teoksissaan elämää ja kuolemaa, eli teemaa, jota hän luonnehti ikuiseksi kiertokuluksi, jossa päädytään lopulta näkemään kaiken jatkuvuus. Hän halusi näyttelykokonaisuuden pitävän sisällään myös iloa ja toivoa. Näyttelytilan kattoon ripustettu pahvista valmistettu kurkiaura lentää kohti valoisampia teoksia.
– Elämä kulkee eteenpäin, se ei pysähdy suruihin eikä iloihin.
Aatinen on graafikko, mutta viime vuosina hän on viehättynyt yhdistämään piirtämistä ja akvarellivärejä.
– Akvarelli mahdollistaa kevyen ja läpikuultavan ilmaisun. Vesivärit sopivat lentoteemaan, sillä niillä saa teokseen ilmavuutta.
Aatinen luonnehtii itseään värien rakastajaksi. Hänelle on tärkeää löytää teoksiin juuri halutut värit ja sävy-yhdistelmät. Beckerissä kuumailmapallot nousevat hehkuvankeltaiselle taivaalle, lentokone on saanut taustalleen herkän vaaleanpunasävyiset pilvet ja avaruus näyttäytyy syvän tummansinisenä.