Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viiden taiteilijan yhteisnäyttelyssä Jyväskylässä pohditaan nykyhetkeä

Internetin kuvatulva, kauhuelokuvat ja uutisvirrat kohtaavat näyttelyteoksissa.

Jyväskylän taidemuseon Galleriassa on esillä syyskuun alkupuolelle asti Nykyisyys – In the Current -näyttely, joka koostuu viiden nykytaiteilijan teoksista.

Näyttelyn kuraattorina toimi jyväskyläläinen kuvataiteilija Anna Ruth, joka haki kokonaisuuteen myös rinnastuksia taidemuseossa yhtä aikaa esillä olevaan Eetu Huhtalan näyttelyyn. Näyttelysarjan ensimmäinen osa Virrassa oli esillä taidemuseon Galleriassa keväällä 2024. Nykyisyys-näyttelyn teoksissa korostuu erilaisten tekstuurien, viivojen ja värien käyttö.

– Yksi näyttelyn teosten taustalla vaikuttava tekijä on jatkuva uutisvirta ja internetin kuvatulva, Ruth sanoo.

Ranskalainen Cécile Bicler on käyttänyt jo lähes kahden vuosikymmenen ajan taiteellisessa työskentelyssään materiaalina kauhuelokuvia, ja niistä hän on saanut inspiraatiota myös nyt esillä oleviin teoksiin. Näyttelyn suurikokoisissa värikynäpiirroksissa Bicler käsittelee ristiriitaisia tunteita, joita tunnemme toisiamme kohtaan.

Samuel Lehikoiselta näyttelyyn tuli esille suurikokoinen tummasävyinen Respite in the Cold -akryylimaalaus, jossa maalauspinnan tekstuuri nousee keskiöön. Lehikoisen yksityiskohtaiset, meditatiiviset maalaukset kuvaavat usein luonnon muotoja, ja hän saa luonnosta inspiraatiota myös teostensa väreihin.

Kiinalaisen Anna Ting Möllerin taiteellinen työskentely perustuu yhteistyöhön elävän kombucha-kasvuston kanssa. Näyttelyn teoksessa ulkonäöltään ihmisen ihoa muistuttavat kombuchat on sijoitettu lasiastioihin ja ne yhdistyvät toisiinsa oksamaisen rakenteen kautta.

Intialaislähtöinen Vidha Saumya käsittelee ristipistotöissään veren olemusta. Saumya kirjoo värikkäillä langoillaan uutisten ja väkivallan kauhut kauniiksi, abstrakteiksi kuviksi.

Johanna Pöykkö pohtii taiteessaan ihmisten suhdetta toisiin ja ympäröivään maailmaan. Näyttelytilaan toivottaa tervetulleeksi Pöykön installaatio Värikäs hurrikaani, jossa ilmavat kankaat ovat jatkuvassa liikkeessä. Taiteilija kertoo, että idea teokseen tuli hänen alakouluikäiseltä lapseltaan.

– Käytän teoksissani materiaalina paljon vanhoja lakanakankaita. Maalaan, roiskin ja teen serigrafiaa kankaille. Pidän etenkin heleistä väreistä, Pöykkö kuvailee.