Juurikkasaari juhlii kesäterassiäänestyksen voittoa toista vuotta peräkkäin.
Suur-Jyväskylän Lehden järjestämän kesäterassiäänestyksen voittaja on toista vuotta perättäin Säynätsalossa sijaitseva Juurikkasaari.
Ääniä Juurikkasaari sai muun muassa tällaisin perusteluin:
”Avara, tunnelmallinen terassi, josta avautuu kauniit järvimaisemat. Ruoka monipuolista ja hyvää. Paikalla aina miellyttävä tunnelma.”
”Ystävällinen henkilökunta, niiiin hyvää ruokaa ja herranjestas mitkä maisemat. Ihan helmi!”
”Ihan erilainen kokemus terassilla olosta kuin keskustan! Löysin tämän paikan vasta tänä kesänä ja siellä on tullut käytyä ja tullaan käymään tästä lähin!”
Juurikkasaaren yrittäjäpariskunnan Sirpa Pii-Keinonen, miltä nyt tuntuu?
– Mahtavaa, ihanaa! Tuntuu todella hyvältä, tässä ihan liikuttuu. Kyllähän se näkyy, että ihmiset ovat varsinkin tänä kesänä löytäneet tänne vielä enemmän kuin aiempina kesinä. Ihmiset ovat oikeasti ottaneet meidät omaksi.
Kun viime juhannusaattona asiakkaita kävi noin 2500, arvelee Pii-Keinonen määrän olleen tänä vuonna hieman vajaa 3000. Ihmisiä käy paljon lounaalla sekä saunomassa yleisillä saunavuoroilla, joita järjestetään monta kertaa viikossa.
– Viimeksi oli ihan hirveästi perheitä saunomassa. Eräältä asiakkaalta kuulimme palautetta, että tuntuu siltä, että olisi mökillä.
”Manner-jyväskyläläisiä” kävijöistä on noin 80 prosenttia, kun taas veneilijöitä ja saarelaisia noin 20.
– Tänä kesänä on käynyt paljon ihmisiä, jotka ovat tulleet pyörällä Jyväskylästä käymään. Myös jetteilijöitä näkyy aiempaa enemmän. Ajattelen itse, että olemme hyvän matkan päässä Jyväskylästä tulla viettämään aikaa tai kesäretkelle.
Tämän kesän uutuuksia ovat ainakin vuokrattavat kajakit sekä kesäbaari, joka tuli toiselle puolelle terassia. Paviljongin päälle on tullut uusi katto, terassia on rempattu ja paikalle on tullut uusia istutuksia.
– Joka vuosi kehitetään pikkuisen ja mietitään, mikä olisi järkevää. Vielä enemmän haluttaisiin hyödyntää järveä.
Kesällä Juurikkasaaressa työskentelee kolmisenkymmentä ihmistä. Ilman supertiimiä ei tähän pystyisi, Sirpa Pii-Keinonen toteaa.
Alkukesästä juhlittiin myös Juurikkasaaren 20-vuotisjuhlia kolmen päivän musiikkitarjonnalla. Yrittäjäpariskunta on kokonaisuuteen tyytyväinen, mutta osaan konserteista lipunmyynti olisi voinut sujua vielä paremmin.
– Pääasia on, että asiakkaat ovat tykänneet. Ensi kesää ajatellen mietitään isojen lisäksi myös pieniä konsertteja, joita on toivottu.
Hopeasijalle sijoittui toista vuotta peräkkäin konttiravintola Morton. Mortonia äänestäjät kuvailivat muun muassa näin: ”Kaupunkilaisten helposti saavutettavissa, mahdollisuus aamiaiseen, kahvitteluun tai ruokailuun.” ”Aivan ihana henkilökunta ja paikka.” ”Hyvä sijainti, takuuvarmat herkut!”
– Onhan se upeaa olla mitalipaikoilla vuodesta toiseen. Teemme koko jengin voimin hurjasti töitä sen eteen, että asiakkaat meillä viihtyvät, ravintolapäällikkö Emma Pynnönen kommentoi sijoituksen kuullessaan.
Tänä kesänä Morton on saanut myös konttinaapurin, kun Waves avautui Kompassinrantaan. Tapahtumaviikonloput näkyvät Mortonissa niin, että turisteja on liikkeellä normaalia enemmän.
– Kesällä kiirettä riittää joka tapauksessa aamusta iltaan. Satama on elävöitynyt muutamassa vuodessa tosi paljon, ja ajattelemme, että kaikki toimijat ovat alueelle hyvä juttu.
Kolmanneksi kesäterassiäänestyksessä sijoittui Korpilahden Satamakapteeni. Ääniä annettiin muun muassa näillä perusteilla: ”Aurinkoinen palvelu ja loistavat pizzat. Myös maistuva lounas.” ”Päijänteen rannalla. Terasilla istuessa voi katsella hienoa maisemaa ja ihailla upeita veneitä.” ”Mukava tavata eri puolelta Suomea tulevia ihmisiä.”
Yrittäjä Janne Isotalon mukaan Satamakapteenin kävijöistä kolmasosa tulee järveltä, kolmasosa maantietä pitkin ja kolmasosa on paikallisia.
– Tämä on varmaan ainut satama, joka on aivan ysitien varrella. Ihmiset tulevat tänne erityisesti ruoan ja maiseman takia. Jossain määrin tähän aikaan vuodesta tilat käyvät pieniksi, mutta sitten talvella on hiljaisempaa.
Kesän kiirekuukausina Isotalon mukaan tapahtumaviikonloput, kuten Himoksen festivaalit, näkyvät Satamakapteenissa tavallista rauhallisempina.
Viime aikoina ulkomaisia turisteja on näkynyt aiempaa enemmän.
– On asiakkaita Keski-Euroopasta ja Aasiasta, jotka tulevat tänne Päijänteen ja järvimaiseman takia. He ovat nähneet netissä meidän ravintolan, ja poikkeavat täällä tarkoituksella.
Terassiäänestys on kaupallinen kokonaisuus, jossa olivat mukana Suur-Jyväskylän Lehden kesäterassikisa-aukeamalle ilmoituksen ostaneet yritykset.