Kuninkuusravit näkyvät Killerin lisäksi myös Jyväskylän keskustassa.
Kuninkuusravit tuovat Jyväskylään 26.–28.7. kymmeniä tuhansia kävijöitä, ja viikonlopun aikana tarjolla on muutakin kuin hevosurheilua.
Keskustassa odotetaan ravien myötä vilkasta viikonloppua. Kävelykadulla sijaitsevien Revolutionin ja Urban Bistron ravintolapäällikkö Jukka Puhalaisen mukaan kesän suurtapahtumaviikonloppuihin varaudutaan monella tavalla.
– Suomipopit ja rallit ovat olleet sellaisia tapahtumia jo vuosia, että niihin varaudutaan ja isosti. Henkilökuntaa varataan noin kolmasosa lisää, samoin järkkäreitä on enemmän ja tavaraa tilataan reilusti enemmän kuin normaalia viikonloppua varten, Puhalainen kertoo.
– Nyt myös raviviikonloppua odotetaan mielenkiinnolla, sillä samanlaista tapahtumaa ei täällä ole ollut aikoihin.
Kesän tapahtumaviikonloput eroavat Puhalaisen mukaan selkeästi heinäkuun normaalista viikonlopusta.
Mocktailien suosio on noussut tasaisesti.
Ravintolapäällikkö Jukka Puhalainen
– Myynti lähes tuplaantuu. Nämä tapahtumat ovat iso pala meidän kesän ja koko vuoden myyntiä.
Tänä kesänä erityisen suosittuja juomia ovat olleet aperol spritzit sekä muut spritzerit. Myös ananaslonkero tekee edelleen hyvin kauppansa.
– Mocktailien suosio on noussut tasaisesti. Laatutietoisuus on lisääntynyt ja ne suunnitellaan tarkkaan, kuten cocktailit. Myös olutta menee, sitä pitää olla valikoimassa moneen makuun. Sen sijaan siideri on jäänyt taka-alalle, Puhalainen sanoo.
– Se, mitä juomia menee, riippuu paljon myös tilanteen luonteesta. Rallien aikaan menee esimerkiksi enemmän samppanjaa kuin muulloin.
Jyväskylän kaupunki tituleeraa heinä-elokuun vaihdetta Hevosvoimien Superviikoksi, sillä heti Kuninkuusravien jälkeen alkaa MM-ralliviikko.
Tapahtumien myötä Kauppakadulle pystytetään jo ravien ajaksi markkina-alue, jonka ensimmäiset myyntikojut rakennetaan ennen ravien alkua 25.7. Myynnissä on perinteisesti ainakin ruokaa, metrilakua ja vaatteita. Aiempina vuosina rallikatuna tutuksi tullut markkinakatu hiljenee vasta rallisunnuntaina 4.8. Kadun järjestelyistä vastaa Jyväskylän Sydämessä -yhdistys.
Myös Killerillä järjestetään ravien ohessa musiikintäyteistä iltaohjelmaa sekä ohjelmaa lapsille kolmen päivän aikana. Kuninkuusravien virallinen iltajuhla järjestetään raviradan viereisellä Buugin asfalttialueella perjantai- sekä lauantai-iltana. Perjantaina sen kahdelle lavalle nousevat Tommi Soidinmäki & Vastakaiku, Rainer Bollström & Raviratojen Kultakurkut sekä Telaketju. Lauantain esiintyjinä nähdään Arja Koriseva, Miljoonasade, Jarkko Ahola ja Telaketju.
Iltajuhla on maksullinen. Osaan ravilipputyypeistä sisäänpääsy sisältyy automaattisesti. Sunnuntaina ravien lopuksi aluelipun ostaneille on tarjolla myös After Race -bileet J. Partynen Experiencen johdolla raviradan puolella.
Lapsille ohjelmaa ravialueella on tarjolla etenkin perjantaina. Koko perheen ravipäivässä on tarjolla ainakin poniratsastusta, keppariesterata ja kasvomaalausta. Vaikuttajat Leevi Lehtonen (@leevinomatretket) ja Arvi Martikainen (@korumiesarvi) sekä klovni nähdään lastenohjelman alueen lavalla.
– Kuninkuusravien lasten perjantai on Ravinuorten suunnittelema kokonaisuus, jossa on pyritty huomioimaan monen ikäiset lapset, Keski-Suomen Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Miika Lähdeniemi kertoo tapahtuman tiedotteessa.
Alle 12-vuotiaat pääsevät Kuninkuusraveihin maksutta. 12–17-vuotiaat pääsevät alueelle edullisemmalla nuorisolipulla.