Laulaja on käynyt auttamassa talkoissa, jotta Killerille saadaan hyvät Kuninkuusravit. Hän tietää, että suomenhevoskasvattajille ja yleisölle kisaviikonloppu on erityisen hieno.
Laulaja Rainer Bollström pitää kunnia-asiana, että hän saa esiintyä Kuninkuusravien perjantain 26.7. iltajuhlassa Killerillä.
– Kuninkuusraveissa esiintyminen on artistille erityinen ilta. Tunnelma minkä koet Kuninkuusraviviikonloppuna on kaikille jotain sellaista, mitä et koe television välityksellä. Tunnelma on ainutlaatuinen verrattuna muihin raveihin. Työmäärä, jonka jokainen ravirata joutuu tekemään ja panostamaan Kuninkuusraveja varten on valtava. Olen ollut mukana kesän aikana Killerillä talkoissa auttamassa niin paljon kuin olen ehtinyt.
Rainer Bollström kuunteli lapsena paljon musiikkia radiosta ja kävi vanhempiensa kanssa tanssipaikoilla. Tutuksi tulivat muun muassa sukulaismies Markus Allan, Olavi Virta ja Taisto Tammi. Perhe asui siihen aikaan Mikkelissä ja lähellä oli Puumalan Pistohiekan lava.
13-vuotiaana hän lähti kavereiden kanssa tanssilavoille ja rohkaistui joskus kysymään yhtyeen jäseniltä, voisiko hän laulaa pari laulua ennen artistia. Muusikoiden mielestä hän lauloi hyvin ja Rainerin innostus laulamiseen kasvoi.
– 1990-luvulla tuli karaoke muotiin, mutta huomasin, ettei se ole minun laji. Jännitti, kun ihmiset tuijottivat eivätkä tanssineet, ja minulla oli sama jännitys kuin kilpailuissa. Minusta ei ole kilpailulaulajaksi.
Uran kannalta vuosi 1990 oli ratkaiseva, kun hän vietti vuodenvaihdetta Mäntyharjulla Mäntymotellissa. Juhlinta jäi väliin, sillä häntä kysyttiin tuuraamaan yhdeksi illaksi tuttaviensa yhtyeessä sairastunutta solistia. Sen jälkeen hän pääsi artistiksi yhtyeeseen kahdeksi viikoksi ja siitä alkoi hänen uransa.
Hevoset ovat kuuluneet aina Rainer Bollströmin elämään.
– Meillä on ollut suvussa juoksijoita isällä ja äidin isällä. Kun on kasvanut hevoshenkisessä perheessä, väkisin se tarttuu lapsiin. Olen lapsesta lähtien hoitanut ja treenannut hevosia. Pojalleni Henrille hevoset ovat verenperintöä ja hän onkin menestynyt raviohjastaja. Luoja on luonut lahjat meille kaikille ja on eri asia miten osaamme niitä käyttää. On minkä alan ihminen tahansa, pitää olla kutsumus alaan, jotta työsi on mielekästä ja kehityt työsi mukana.
Bollström jatkaa, että suomenhevoskasvattajille, omistajille ja kaikille niille, jotka pääsevät ajamaan Kuninkuusraveihin, se on merkittävä asia.
– Vaikka et ajaisi kuninkaan tai kuningattaren tittelistä, se, että pääsee osallistumaan muihin lähtöihin, on jo iso asia. Niihinkin lähtöihin pääsee vain Suomen parhaita hevosia.
Rainer Bollström tunnustaa jännittävänsä aina, kun tietää Henrin olevan ajamassa.
Kuninkuusravit olivat Jyväskylässä edellisen kerran vuonna 2008.
– Toivon kaikkien paikkakuntalaisten osallistuvan Kuninkuusraveihin, kun siihen on ainutlaatuinen tilaisuus.