Kaupungin sivuilla on kaksi vaihtoehtoa, joista voi äänestää mieleisiään leikkivälineitä.
Jyväskylässä Samulinniemessä sijaitseva Samulinpuisto kunnostetaan vuonna 2025. Puiston uusiksi leikkivälineiksi on nyt laadittu kaksi eri suunnitelmavaihtoehtoa, joista voi äänestää suosikkiaan 31.7. asti.
Ensimmäisessä luonnosvaihtoehdossa leikkipaikan teemana on hyönteiset ja kiipeily. Ympyrän mallisia alueita hallitsee kaksi isoa keskusleikkivälinettä. Toinen on vihreän sävyinen ”Sirkka”, jossa on monipuolisesti kiipeilyä ja liukumäki. Toinen kiipeilyväline on ulkomuodoltaan heinämäinen, jossa voi kiipeilyn lisäksi harjoittaa tasapainoilua.
Kiipeilytelineiden rinnalle on sijoitettu jousikiikku ja kuppimallinen karuselli. Leikkialue valaistaan muutamalla pylväsvalaisimella.
Toiseen luonnosvaihtoehtoon on esitetty perinteisempiä leikkivälineitä. Keskusvälineenä on vihreäsävyinen kiipeilykeskus, jossa on runsaasti kiipeilyä sekä perinteinen liukumäki ja putkiliukumäki. Leikkialueen länsilaidalle sijoittuu keinuteline, jossa on sekä linnunpesäistuin että lauta- ja turvaistuinkin. Keinujen läheisyyteen on sijoitettu lisäksi hiekkalaatikko ja perhosjousikiikku. Turvahiekka-alueiden keskelle jää kivituhkapintainen alue, jolle sijoitetaan piknikpöytä penkkeineen.
Puistokunnostuksen yhteydessä vieraslajit poistetaan ja tilalle istutetaan uutta kasvillisuutta. Lisäksi puiston valaistus uusitaan.
Tarkemmat tiedot suunnitelmaluonnoksista ja linkki leikkivälineäänestykseen löytyy kaupungin verkkosivuilta osoitteesta www.jyvaskyla.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/osallistu-ja-vaikuta.